Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Varapuhemies vaatii sosiaali- ja terveysjärjestöjen toiminnan turvaamista

Jukka-Pekka Flander
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatov.

SDP:n kansanedustaja, varapuhemies Tarja Filatov painotti järjestöjen toiminnan tärkeyttä hyvinvoinnillemme puhuessaan eilen valtakunnallisen reumaviikon tilaisuudessa Riihimäellä.

Demokraatti

Demokraatti

– Niiden toimintaedellytykset on turvattava niin paikallistasolla kuin valtakunnallisesti, sanoi varapuhemies Tarja Filatov (sd).

– Sosiaali- ja terveysjärjestöt ovat merkittäviä aktiivisen yhteiskunnan rakentajia. Ne ovat kiinteä osa suomalaista hyvinvointivaltiota. Järjestöt tukevat osallisuutta ja tarjoavat ihmisille matalan kynnyksen väyliä toimia. Järjestöt tarjoavat toimintamahdollisuuksia myös sellaisille, joiden on vaikeampi osallistua yhteisölliseen toimintaan esimerkiksi sairauden vuoksi, Filatov muistutti tiedotteensa mukaan.

Filatov painotti järjestöjen kohdalla pitkäjänteistä rahoitusta, jotta niillä olisi mahdollisuus varautua tuleviin investointeihin.

– Järjestöjen rahoituksen turvaaminen on tällä hetkellä vahvasti valtakunnan tasolla agendalla, koska rahapelituotot pienenevät lähivuosina. Sama kehitys on ikävä kyllä käynnissä myös paikallistasolla tiukan kuntatalouden vuoksi. Lisäksi työnjako hyvinvointialueiden ja kuntien välillä on selkiytettävä tukipolitiikassa ja turvattava toimintaedellytykset myös yhdistystasolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE