Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliiton puheenjohtaja vastaa Riikka Purralle: katsopa itse peiliin ennen kuin syytät mediaa

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela katsoo valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) väheksyvän suomalaisten huolta kasvavasta eriarvoisuudesta.

Demokraatti

Demokraatti

– Purra puolustaa hallituksen leikkauspolitiikkaa sillä, että yli viiden prosentin tulonmenetyksiä kohdistuu “vain 7 prosentille” kansalaisista. Tämä tarkoittaa lähes 400 000 pienituloista suomalaista eli juuri niitä, joilta leikkaaminen ei vielä eduskuntavaaleissa käynyt perussuomalaisille, Koskela laskee tiedotteessaan.

– Sadat tuhannet suomalaiset köyhtyvät ja monilla pienituloisilla kotitalouksilla tulot pienenevät jopa sadoilla euroilla kuukaudessa. Tämä näkyy jo nyt leipäjonojen kasvuna ja häätöjen lisääntymisenä. Purran on aika katsoa peiliin, eikä syytellä mediaa, Koskela sanoo.

Koskela kommentoi Purran eilistä blogikirjoitusta.

Koskela sanoo pitävänsä kestämättömänä myös Purran perusteluita tuloeroja kasvattavan politiikan kannustavuudesta. Koskela toteaa, että Kelan laskelmien mukaan hallituksen päätökset ovat heikentäneet (toimituksen laittaman linkin jutussa puhe yksinasuvista) työn tekemisen kannusteita noin 2 150 euron palkkatuloon asti.

– Pienipalkkaisen ja osa-aikaisen työn kannusteet ovat heikentyneet merkittävästi kun asumistukea on leikattu ja suojaosat poistettu. Kun Purra antaa ymmärtää, että kannustavuudesta ei ole puhuttu riittävästi niin hän on oikeassa. Moni ei tiedä, että hallituksen politiikka on myös työllisyyden näkökulmasta katastrofaalista ja osin siksi Suomi on yhä pahenevassa työttömyyskriisissä, Koskela näkee.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE