Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vasemmistoliitto vastasi jo Orpon kysymyksiin – “Oletamme, että nämä ovat kokoomukselta oikeita sitoumuksia”

LEHTIKUVA / ANTTI HÄMÄLÄINEN

Vasemmistoliitto vastasi tänään hallitustunnustelija Petteri Orpon (kok.) esittämiin kysymyksiin. Vasemmistoliitto ei ole valmis sitoutumaan valtiovarainministeriön esittämään kuuden miljardin sopeuttamiseen.

Demokraatti

Demokraatti

– Me haluamme kääntää velka-asteen takaisin laskuun kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla. VM:n esittämä sopeutustavoite on sen sijaan ylimitoitettu ja epärealistinen, puheenjohtaja Li Andersson sanoo vasemmistoliiton tiedotteessa.

Vasemmistoliitto yhtyy taloustieteilijä Sixten Korkmanin näkemykseen: kuuden miljardin sopeutus on yhdelle hallituskaudelle liian kireä ja tuottaisi mittavaa inhimillistä kärsimystä sekä taloudellista vahinkoa.

– Me olemme valmiita vahvistamaan Suomen julkista taloutta 3 miljardilla eurolla seuraavalla hallituskaudella. Olemme esittäneet vaaliohjelmassamme kaikista eduskuntapuolueista konkreettisimmat keinot tämän tavoitteen saavuttamiseksi, Andersson sanoo.

VASEMMISTOLIITTO on sen sijaan valmis yhtymään hallitustunnustelijan Petteri Orpon ennen eduskuntavaaleja antamiin lupauksiin, joiden mukaan ”me emme ole leikkaamassa ihmisten toimeentulosta”, ”me emme halua tehdä leikkauksia koulutukseen”, ”me emme ole koskemassa eläkkeensaajien indekseihin” sekä ”me emme ole leikkaamassa soten rahoitusta”.

– Odotamme ja oletamme, että nämä ovat kokoomukselta oikeita sitoumuksia, eivätkä, erästä kokoomuksen kansanedustajaa siteeratakseni, ”sellaisia juhlapuheita”.

Vasemmistoliiton mielestä sopeutuksen pääpainon on oltava uudistuksissa, joilla lisätään verojärjestelmän oikeudenmukaisuutta ja vahvistetaan veropohjaa.

Lisää aiheesta

– Rikkaimpia suosivat verotuksen porsaanreiät ja verovälttelykeinot on tukittava. Verotuksen on oltava oikeudenmukaista kaikille, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo toteaa tiedotteessa.

Vasemmistoliitto yhtyy valtiovarainministeriön näkemykseen osinkoverotuksen uudistamisen tarpeellisuudesta.

– Varakkaiden listaamattomien yritysten omistajien verotuen korjaamisen tulee olla keskeinen osa alkavan vaalikauden sopeutusta, Saramo sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE