Ulkomaat
1.10.2024 08:06 ・ Päivitetty: 1.10.2024 08:15
Venäjä iski Hersoniin – samaan aikaan vietettiin hiljaista hetkeä kaatuneiden ukrainalaissotilaiden muistoksi
Venäjä on tehnyt useita kuolonuhreja vaatineen iskun Hersonin kaupungin keskustaan, ukrainalaisviranomainen kertoo.
Paikallisen syyttäjänviraston mukaan ainakin seitsemän ihmistä olisi kuollut.
Kuolonuhreista neljä oli miehiä ja kolme naisia. Kaikkien kerrotaan olevan siviilejä. Viranomaisen mukaan isku osui lähelle paikallista kauppapaikkaa ja julkisen liikenteen pysäkkiä.
Poliisin mukaan Venäjä kohdisti iskunsa kaupunkiin yhdeksältä aamulla paikallista aikaa, samaan aikaan kun Ukrainassa vietettiin minuutin pituista kansallista hiljaista hetkeä kaatuneiden ukrainalaissotilaiden muistoksi, kertoo Kyiv Independent.
Samoihin aikoihin hyökkäyksen tapahtuessa Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi julkaisi viestipalvelu X:ssä lausuntonsa kaatuneiden sotilaiden kunniaksi.
- Ukrainan itsenäisyys on saavutus kaikille, jotka taistelevat sen puolesta, puolustavat valtiotamme ja antavat henkensä, jotta Ukraina voisi elää. Ukrainan sankarit elävät muistoissamme ikuisina ja kirkkaina! Olemme ikuisesti kiitollisia Ukrainan varjelijoille.
Venäjän helmikuussa 2022 käynnistämän suuren hyökkäyssodan alussa miehitetty ja Ukrainan sittemmin omaan hallintaansa palauttama Herson sijaitsee rintamalla venäläisjoukkojen miehittämien alueiden tuntumassa. Kaupunki on ollut säännöllisesti iskujen kohteena sodassa.
Uutista päivitetty klo 11.14 Zelenskyin lausunnolla
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.