Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Venäjältä jyrähdys EU:lle Valko-Venäjän pakotteista: “Tämä on heikkouden osoitus”

Opposition mielenosoitus Minskissä Valko-Venäjällä.

Venäjän mukaan EU:n tuoreet pakotteet Valko-Venäjää vastaan ovat merkki unionin poliittisesta heikkoudesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Yleisesti ottaen suhtaudumme hyvin, hyvin negatiivisesti pakotepolitiikkaan. Tämä ei ole vahvuuden, vaan pikemminkin heikkouden osoitus, presidentti Vladimir Putinin edustaja Dmitri Peskov sanoi.

Valko-Venäjä kertoi puolestaan määräävänsä omia vastapakotteitaan EU:ta vastaan. Niistä on Valko-Venäjän ulkoministeriön määrä kertoa vielä tänään.

EU:n pakotelistalla on nelisenkymmentä nimeä. Valko-Venäjää itsevaltaisesti hallitseva Aljaksandr Lukashenka ei ole hyväksytyllä listalla. Hänen lisäämisensä myöhemmin listalle on kuitenkin mahdollista.

EU saavutti jo elokuussa poliittisen sovun siitä, että Valko-Venäjällä väkivaltaan tai vaalituloksen väärentämiseen syyllistyneitä henkilöitä kohtaan asetetaan pakotteita, mutta pakotelistasta päättämiseen meni viikkoja.

Sopu listasta tuli mahdolliseksi, kun EU-johtajat pääsivät yhteisymmärrykseen riittävän tiukasta Turkkia koskevasta päätöslauselmasta.

Asia kytkeytyi Valko-Venäjän pakotekysymykseen, koska Kypros ei aiemmin suostunut tukemaan pakotelistan hyväksymistä, sillä se halusi samalla edistää EU:n vahvaa vastausta Turkin toimia vastaan.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE