Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Ulkomaat

28.10.2018 10:22 ・ Päivitetty: 28.10.2018 10:26

Verotiedoissa todennäköisesti monia kiusallisia asioita – jos demokraatit voittaa välivaalit, Trump joutuu tarkempaan syyniin

Mikäli Yhdysvaltojen demokraattipuolue saa marraskuun välivaaleissa haltuunsa enemmistön kongressin edustajainhuoneessa, viraltapanon uhka on presidentti Donald Trumpin murheista pienin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Demokraattien hallussa olevalla edustajainhuoneella olisi käytössään lukuisia helpompia ja tehokkaampia tapoja vaikeuttaa Trumpin elämää.

Reilua viikkoa ennen vaaleja vaikuttaa edelleen todennäköiseltä, että demokraatit ottavat haltuunsa edustajainhuoneen mutta republikaanit säilyttävät enemmistönsä senaatissa. Mikäli näin käy, edustajainhuoneen ei kannata käynnistää viraltapanoprosessia, jollei Trumpin toimista paljastu jotain niin järisyttävää, että jopa republikaanienemmistöinen senaatti olisi valmis äänestämään viraltapanon puolesta.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että edustajainhuone olisi hampaaton.

Verotietojen vaatimista.

Trump kieltäytyi vaalikampanjansa aikana julkistamasta verotietojaan, vaikka presidenttiehdokkailla on ollut tapana ne julkistaa.

Edustajainhuoneella on mahdollisuus vaatia tiedot nähtäväkseen, ja todennäköisesti presidentti joutuisi taipumaan vaatimukseen.

Verotiedoissa on todennäköisesti monia Trumpin kannalta kiusallisia asioita, kuten tietoja verojen välttelystä ja isältä saaduista lahjoituksista. Ne saattavat myös auttaa ymmärtämään mahdollisia eturistiriitoja, joita Trumpin kansainvälisistä liiketoimista saattaa seurata.

Edustajainhuoneen korkea-arvoisin demokraatti Nancy Pelosi sanoi hiljattain San Francisco Chroniclelle, että verotietojen vaatiminen on yksi ensimmäisistä asioista, minkä demokraattienemmistöinen edustajainhuone aikoo tehdä.

Venäjä-kytkösten kaivelua.

Kuluneella vaalikaudella republikaanienemmistöisen edustajainhuoneen tiedustelukomitea kompastui puoluepoliittisiin ristiriitoihin yrittäessään tutkia Trumpin vaalikampanjan mahdollisia Venäjä-kytköksiä.

Komitean korkea-arvoisin demokraatti Adam Schiff kirjoitti hiljattain Washington Postin mielipidesivulla, että kansallinen turvallisuus vaatii lisäselvityksiä Trumpin Venäjä-suhteesta.

Schiff viittasi New York Timesissa syyskuussa julkaistuun kolumniin, jossa pohdittiin, onko Trumpilla liiketoimiensa kautta yhteyksiä Venäjän järjestäytyneeseen rikollisuuteen ja rahanpesuun.

Lakialoitteiden tyrmäämistä.

Yksi puoluepoliittisen kahtiajaon jyrkkenemisen suurimmista uhista Yhdysvaltojen demokratialle on se, että koko lainsäädäntökoneisto menee hyvin helposti kokonaan jumiin. Kun senaatti ja edustajainhuone ovat eri puolueiden hallussa, kumpikaan puolue ei todennäköisesti saa läpi itselleen tärkeitä lakialoitteita, sillä lain muuttaminen vaatii kummankin kamarin hyväksynnän.

Väärinkäytösten tutkimista.

Lukuisat Trumpin hallinnon entiset ja nykyiset edustajat ovat ryvettyneet erilaisissa väärinkäytösskandaaleissa. Edustajainhuone voi halutessaan käynnistää tutkinnan esimerkiksi siitä, miksi ympäristönsuojeluviraston johtaja Scott Pruitt sai pysyä virassaan niin pitkään skandaaleista huolimatta.

Häirintäsyytteiden kaivelua.

Moni demokraattien äänestäjä on tyytymätön siihen, ettei korkeimman oikeuden tuomariin Brett Kavanaughiin kohdistuneita syytteitä seksuaalisesta häirinnästä tutkittu tarkemmin ennen tämän nimittämistä korkeimpaan oikeuteen. Edustajainhuone voi jatkaa asian penkomista nimityksen jälkeenkin.

Edustajainhuone voisi aloittaa tutkinnan myös Trumpiin kohdistuneista vanhoista häirintäsyytteistä tai siitä, rikkoiko hän kampanjarahoituslakeja maksaessaan pornotähti Stormy Danielsille vaitiolosta.

STT–MARIA ANNALA

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU