Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Viherpunamulta kelpaa parhaiten SDP:n kenttäväelle – LM:n kysely: Vasemmistoliitto mieluisin kumppani, PS ehdottomasti ulkona

Gallupeja johtavan SDP:n kenttäväki haluaa Suomen seuraavaksi hallituspohjaksi viherpunamullan eli SDP:n, vasemmistoliiton, vihreiden ja keskustan muodostaman hallituksen. Tämä selviää Lännen Median laajasta kyselystä, johon vastasi yli 500 puolueen aktiivia.

Kysely lähetettiin noin 1 000 henkilölle: puoluekokousedustajille, piirihallitusten jäsenille sekä SDP:n paikallisyhdistysten ja järjestöjen johtohenkilöille.

LM:n mukaan tulokset ovat vahvasti suuntaa antavia.

Vastaajia pyydettiin valitsemaan kahdeksan eduskuntapuolueen listalta kaikki puolueet, jotka he ottaisivat mukaan seuraavaan hallitukseen.

Yli 90 prosenttia demarivaikuttajista haluaa oman puolueensa seuraavaan hallitukseen.

Jos SDP on seuraavissa eduskuntavaaleissa Suomen suurin puolue, vasemmistoliitolla ja vihreillä on kyselyn perusteella syytä tyytyväisyyteen. 79,8 prosenttia vastaajista haluaa vasemmistoliiton hallituskumppaniksi. Vihreät on SDP:n kenttäväelle lähes yhtä mieluisa kumppani, jonka haluaa hallitukseen 75,8 prosenttia sosialidemokraateista.

Yli puolet demarivastaajista (52,1 %) ottaisi LM:n kyselyn mukaan keskustankin SDP:n rinnalle hallitukseen. Sen sijaan kokoomuksen kelpuuttaisi hädin tuskin viidennes (21,3%) mukaan hallitukseen.

Lisää aiheesta

Lännen Media kysyi myös, mitkä puolueet vastaajat jättäisivät ehdottomasti seuraavan hallituksen ulkopuolelle eli oppositioon. Peräti 92,8 prosenttia on sitä mieltä, että perussuomalaisten paikka ei missään nimessä ole seuraavassa hallituksessa.

57,5 prosenttia on sitä mieltä, että kokoomuksen paikka on seuraavaksi ehdottomasti oppositiossa. Keskusta sai yhtä jyrkän tuomion vain 24,9 prosentilta demarivastaajista.

Ruotsalainen kansanpuolue ei herätä kyselyn perusteissa demareissa suuria intohimoja puolesta tai vastaan. RKP:n haluaa hallitukseen 33,7 prosenttia demarivaikuttajista.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE