Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Vihriälän työryhmä elvytyksestä: “Osakemyynnit eivät lähiaikoina näytä järkeviltä”

Koronakriisin taloudellisia vaikutuksia selvittänyt ryhmä luovutti arviointiraporttinsa tänään työ- ja elinkeinoministeriölle ja valtionvarainministeriölle.

Demokraatti

Demokraatti

Työelämäprofessori Vesa Vihriälän johtaman työryhmän raportin mukaan talous tarvitsee elvytysruiskeen, kun rajoituksista päästään eroon.

Vuoden 2021 budjetin tulisi nykytiedon valossa olla tuntuvasti elvyttävä.

Joitakin elvytystoimia voi työryhmän mukaan harkita jo loppukesällä, jos rajoitusten poistamisessa on edetty riittävästi.

Työryhmä ottaa myös kantaa siihen, miten elvytys on parasta rahoittaa. Sen vastaus on, että lähtökohtaisesti velanotolla.

Hallitusohjelmassa valtion omaisuuden myynnillä on ollut tarkoitus rahoittaa niin sanottuja kertaluonteisia menoja eli tulevaisuusinvestointeja.

– Alentuneiden osakekurssien ja todennäköisesti yhä pidempään matalien lainakorkojen oloissa osakemyynnit eivät lähiaikoina näytä järkeviltä. Tämä ei toki tarkoita sitä, että valtion tulisi pidättäytyä osakkeiden myynnistä, jos sille on valtion omaisuuden hoidon ja valtion tehtävien fokusoinnin kannalta muuten hyvät perusteet, työryhmä toteaa.

Hallituksenkaan aie ei tosin ole ollut tehdä tulevaisuusinvestointeja vain osakeomistusten myynnillä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE