Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.12.2016 12:43 ・ Päivitetty: 27.12.2016 12:45

Ville Niinistö avautuu vihreiden puheenjohtajakisasta — ”… ja se ratkaisee”

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö kommentoi vihreiden puheenjohtajakisaa Twitterissä.

”Minulla ei ole eikä tule olemaan kantaa siihen kuka valitaan jälkeeni vihreiden puheenjohtajaksi. Avoin jäsenvaali on reilu ja se ratkaisee.”

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi, koska kokee nykyisen puheenjohtajan Ville Niinistön ajavan kansanedustaja Emma Karia puolueen johtoon. Asiasta kirjoittaa Helsingin Sanomat.

Alanko-Kahiluodon mielestä hänellä ei olisi mahdollisuuksia pärjätä kisassa. Hän pitää puoluejohtajan tukea merkittävänä asiana.

– Olisin minä voinut yrittää keksiä jotain muita perusteluita. Mutta tuo on se oikea syy, hän sanoo lehdelle.

Niinistö totesi toukokuussa, että vihreiden johdossa on aika siirtää kapulaa seuraavalle sukupolvelle.

Vihreät valitsee uuden puheenjohtajan ensi kesänä. Puheenjohtaja vaihtuu, koska puolueen sääntöjen mukaan kolme kahden vuoden kautta on enimmäismäärä puolueen johdossa.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU