Kolumnit

”Voi herranjestas, kuinka se voidaan sallia” – Pentti Salmi: Erotuomarit Korisliigan heikoin lenkki

Pallopeleissä on kolme merkittävää osapuolta: pelaajat, valmentajat ja erotuomarit. Näistä tuomarointi ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Koris ei muodosta tässä minkäänlaista poikkeusta. Katsomon puolelta on tietysti aina helppo huudella. Varsinkin kun oman fanitusjoukkueen tekemiset nähdään värillisten lasien takaa.

Mutta tässä ei olekaan nyt kyse jonkun tietyn joukkueen kärsimyksistä tuomaritoiminnassa. Tässä on selkeä puolueeton näkemys siitä, että tämän hetken erotuomaritoiminta ei ole lainkaan jengoissaan, se on linjatonta. Säännöt määrittelevät pelin tekemiset. Mutta tällä hetkellä niistä välitetään piut paut.

Erikoisesti pistää silmään se, että suurin osa Korisliigan tuomareista (eivät onneksi ihan kaikki) sallii varsinkin koriinheittotilanteissa törkeän rappaamisen, niin ajotilanteessa kuin heittohetkellä. Heittotilanne on koriksen herkin hetki, siksi se on rauhoitettu ja kuuluu pelin ideologiaan. Jos rikot, meni heitto sisään tai ohi, niin silloin rikottu pelaaja astelee vapariviivalle.

Ukkoa sai rusikoida ihan olan takaa, eikä pilli soinut.

Pahin esimerkki siitä kuinka vaikea nykyisin on päästä vapariviivalle, oli Kouvojen viime viikonloppuna tuoma kotimatsi Seagullsia vastaan Tapiolan takametsikössä. Koko pelissä heitettiin näet vain 15 vaparia. Ukkoa sai rusikoida ihan olan takaa, eikä pilli soinut.

Kuinka usein sitten ”kunnon” korismatsissa saadaan vapaaheittoja?

Ei pyöritä nyt pelkän oman navan ympärillä vaan katsotaan hieman sinne, missä koris on uomissaan. Viime viikonloppuna esimerkiksi Italian Serie A:ssa heitettiin ottelua kohden 40 vapaaheittoa ja Espanjan liigassa 37 vaparia, mutta Suomessa vain 28.

Kun Petteri Koposen Barcelona ja Sasu Salinin Gran Canaria voittivat ABC-liigan pelinsä, niin molemmissa peleissä ladattiin 37 kertaa viivalta, mutta kierroksen huippuna oli yksi 55 vaparin matsikin. Italiassa puolestaan neljässä pelissä viskottiin kussakin yli 40 vapaaheittoa. Vapaaheittojen määrähän on suoraan riippuvainen vihellettyjen virheiden määrästä.

Käsien väärän käytön kitkeminen on nyt Suomessa ensiarvoisen tärkeää ja sen tulisi liigan erotuomarivastaavan ottaa ensisijaiseksi hommakseen.

Kun katselee esimerkiksi nuorten lupaavien liigapelaajien kuten Nokian Niko Mattilan ja Kouvojen Arttu Saarijärven virheellistä käsillä kiinnipitämistä vastustajasta, niin voi herranjestas. Kuinka se voidaan sallia. Ei hyvän puolustamisen elementteihin kuulu vastustajan liikkeiden estäminen käsilukolla.

Kärjistettynä kahvakuula on eri laji.

Suomalainen erotuomaritoiminta ei valitettavasti ulotu merkittävästi kansainvälisiin arvo-otteluihin Petri Mäntylää lukuun ottamatta. Eikä ihmekään, muilta puuttuvat eväät pelin tarkoituksen syvällisemmässä lukemisessa.

Yksittäiset virhetuomiot ovat ymmärrettäviä kovassa vauhdissa, mutta linja ei saa olla kateissa. Tuon käsilläpuolustamisen lisäksi sallitaan nykyisin kuljetustilanteessa useinkin pallon kannatus, mikä antaa valtavan lisäedun ohitustilanteessa. Aikanaan Hesan Kristikan Samu Lang oli tässä melkoinen mallinukke, mutta nyt samaa roolia vetää Nokian Isaiah Wilkerson.

Kärjistettynä kahvakuula on eri laji.

Jottei lukijan tarvitsisi yllä olevien risujen takia jäädä mielensäpahoittajien ryhmään, niin liigassa on ollut viime aikoina selvästi havaittavissa suomalaisten nuorten, yli kaksimetristen, merkittävää kehitystä. Nokian Daniel Dolenc, Kotkan Mikael Aalto ja Kouvolan Miika Luosmaa ovat edenneet harppauksin urallaan.

Jokainen heistä on jo korin alla varteenotettava tekijä. Se on positiivinen juttu.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat