Politiikka

”Voi sattua kenelle tahansa” – Harkimo usuttaa allekirjoittamaan kansalaisaloitteen: ”Toistensa hallituksissa ristiin istuvat tahot eivät muutokseen suostu”

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto

Kokoomuksen kansanedustaja Harry Harkimo kertoo blogikirjoituksessaan Miikasta, joka vammautui pahasti jääkiekko-ottelussa.

”Miikka saattaa olla työkyvytön lopun elämäänsä. Näin kaikkien hoitavien tahojen mielestä – paitsi vakuutuslääkärien. Loukkaantuessaan Miikalla oli sekä koti-, sairas- ja urheiluvakuutus, kaikki samasta yhtiöstä.”

Harkimo kertoo, että yhtiön mukaan Miikka ei ole oikeutettu kuntoutukseen saati ansionmenetyskorvauksiin minkään näiden vakuutusten pohjalta.

”Miikan kohdalla ansionmenetyskorvaukset olisivat tarkoittaneet vuosien kuluessa yhteensä 1,8 miljoonan laskua vakuutusyhtiölle. Ei ihme, että aivovammaa ei pidetty elämistä haittaavana. ”

Miikka jaksaa taistella, mutta tämä voi sattua kenelle tahansa – sinunkin lapsellesi.

Harkimo sanoo kuulleena liian monista Miikan kaltaisista tapauksista, joissa lapset tai aikuiset ovat loukkaantuneet ja saaneet elämän mullistavia vammoja, mutta jääneet ilman hoitoa tai niiden korvauksia. Vakuutuslääkärijärjestelmä ei Harkimon mukaan toimi.

”Näyttää siis siltä, että Suomessa alidiagnosoidaan järjestelmällisesti ihmisten vammoja. Tähän on saatava muutos. Vakuutusyhtiön pitäisi voida vapautua korvausvastuusta vain siinä tapauksessa, että he voivat todistaa lääkärin tekemän diagnoosin virheelliseksi. Ei voi olla oikein, että vahingon kärsineellä korvauksenhakijalla on todistustaakka siitä, että vamma tai oireet johtuvat sattuneesta vahingosta.”

Kansa kaipaa Harkimon mukaan muutosta tilanteeseen, mutta toistensa hallituksissa ristiin istuvat tahot eivät muutokseen suostu. Lainsäätäjä Harkimo kehottaa ihmisiä käuyttämään kansalaisaloitteen tietä.

”Miikka kertoo, että moni sanoo hänelle ”onneksi loukkaannuit Suomessa, niin sähän saat hoitoa”. Mutta se ei pidä paikkaansa. Tästä korvauksia saamattomien ihmisten kokemasta epäoikeudenmukaisuudesta on oltava tie parempaan. Miikka jaksaa taistella, mutta tämä voi sattua kenelle tahansa – sinunkin lapsellesi. Kaikilla ei riitä taistelutahtoa. Jos haluat vauhdittaa muutosta, niin käy kirjoittamassa nimesi kansalaisaloitteeseen.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat