Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Teatteri ja Tanssi

Vuoden Teatteri valikoitui tällä kertaa tanssipuolelta: “Rohkea ja ennakkoluuloton edelläkävijä”

Zodiakin tuoreinta tuotantoa on helmi-maaliskuussa esitetty Veli Lehtovaaran koreografioima Peltotiekeskusteluja, jossa tanssivat muun muassa Elisaveta Pankova ja Mikko Hyvönen.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan sivistys- ja tiedejaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Pia Viitanen on valinnut Zodiak – Uuden tanssin keskuksen Vuoden Teatteriksi. Palkinto luovutettiin KOM-teatterin isännöimässä Thalia-juhlassa maanantaina.

 – Tänä vuonna palkinnon saa toimija, joka tekee uraauurtavaa yleisötyötä ja tanssii puutarhoissa. Tanssi taiteen lajina ansaitsee tulla huomatuksi nykyistä enemmän ja Vuoden Teatteri -palkinnon kautta lähteekin tunnustus myös koko tanssin kentälle. Suomessa tehdään korkeatasoista tanssitaidetta, joka tulevaisuudessa voi vallata lisää alaa niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin, Viitanen kuvailee voittajan valintaa.

– Zodiak on rohkea ja ennakkoluuloton edelläkävijä, joka tekee sitkeästi uraauurtavaa työtä alalla, jonka rahoitus on niukalla tasolla. Se kurottaa jatkuvasti kohti uusia yleisöjä ja yhteisöjä ja pyrkii ymmärtämään ja vastaamaan katsojien tarpeisiin taiteesta tinkimättä, Viitanen summaa.

– Me Zodiakissa arvostamme tätä huomionosoitusta suuresti. Kiitos tästä kuuluu ennen kaikkea koko sille laajalle ja moniääniselle nykytanssin ja nykykoreografian taiteilijakunnalle, joka Zodiakissa vuosittain työskentelee, toteaa puolestaan Zodiakin toiminnanjohtaja Raija Ojala.

Ojalan mukaan  Zodiakin epäkiinteä, tuotantoalustamainen toiminta-ajatus oli syntyessään uniikki sekä Suomessa että kansainvälisestikin.

– Sittemmin Zodiakin esimerkin inspiroimana esittävien taiteiden vapaalle kentälle on syntynyt muita vastaavia tuotantoalustoja sekä tänne Helsinkiin että muualle maahan – sirkuksen, teatterin ja tanssin pariin.

Vuoden Teatteri 2018 -kilpailun ehdokkaat valitsi raati, jonka jäseniä olivat Riihimäen Teatterin toimitusjohtaja Matti Numminen, ”Paljon melua teatterista” -bloggaaja Katri Leikola, Läntisen tanssin aluekeskuksen toiminnanjohtaja Sanna Meska, Suomen Näyttelijäliiton puheenjohtaja Helena Ryti ja Suomen Teatterit ry:n järjestöasiantuntija Hanna-Reetta Schreck.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE