Ulkomaat
25.11.2019 10:15 ・ Päivitetty: 25.11.2019 11:59
WMO: Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on noussut jälleen uuteen ennätykseen
Kasvihuonekaasujen määrä ilmakehässä on noussut jälleen uuteen ennätykseen, kertoo YK:n alainen Maailman ilmatieteen järjestö WMO tuoreessa raportissaan.
WMO:n pääsihteerin Petteri Taalaksen mukaan pitoisuuksien kasvun hidastumisesta saati kasvihuonekaasujen määrän vähenemisestä ei ole näkyvissä merkkejä. Näin siitä huolimatta, että monet valtiot ovat antaneet sitoumuksia päästöjensä vähentämisestä Pariisin ilmastosopimuksessa.
Ennätysmääriä mitattiin kaikkien tärkeimpien kasvihuonekaasujen eli hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin osalta. Esimerkiksi hiilidioksidin osalta lisäys oli vuodessa hieman suurempi kuin viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana vuosittain keskimäärin.
Myös vuosi sitten julkaistussa WMO:n edellisessä raportissa kasvihuonekaasuja todettiin olevan ilmakehässä enemmän kuin aiemmin.
WMO:n mukaan pitoisuuksien kasvu merkitsee sitä, että tulevilla sukupolvilla on edessään yhä enemmän ilmastonmuutoksen kielteisiä seurauksia kuten sään ääri-ilmiöitä sekä elinympäristöjen tuhoutumista.
Kasvihuonekaasujen pitoisuudet ilmakehässä eivät ole sama asia kuin niiden päästöt. Valtameret varastoivat nykyisellään itseensä noin neljäsosan kaikista päästöistä, toisen neljänneksen varastoi maapallon biosfääri.
Korjattu aiempaa uutista: Valtameret ja biosfääri varastoivat kumpikin itseensä noin neljäsosan kasvihuonekaasujen päästöistä.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.