Esillä on ollut Tanskan ja Norjan kaltainen Nato-linja, jossa Suomi ei jäsenvaltiona ottaisi maaperälleen ydinaseita eikä muiden Nato-maiden joukkojen pysyviä tukikohtia. Osa on vaatinut ehtojen kirjaamista Pohjois-Atlantin sopimukseen Suomen varaumina.

Varaumien tekemistä ei ole kielletty Pohjois-Atlantin sopimuksessa, mutta ulkoministeriön oikeuspäällikkö Kaija Suvanto toppuuttelee keskustelua.

– Aina voi keskustella, mutta se, että Suomi olisi tekemässä valtiosopimusoikeudellista varaumaa Pohjois-Atlantin sopimukseen ydinaseiden tai tukikohtien suhteen niin sellaisesta ei varmasti ole kyse. Pohjois-Atlantin sopimukseen ei ole tehty yhtään varaumaa, Suvanto toteaa.

– Varauman pitää aina olla yksilöity ja se ei saa olla sopimuksen tarkoituksen ja päämäärän vastainen. Kun miettii, miten yleiseksi Pohjois-Atlantin sopimus on kirjoitettu, miten varauman voisi kirjoittaa sopimukseen kohdistuvana niin, että se kuvaisi sitä, mistä meillä on julkisuudessa keskusteltu?

Suvannon mukaan Suomen mahdolliset ydinaseita tai tukikohtia koskevat varaumat saattaisivat olla myös Nato-sopimuksen tarkoituksen vastaisia. Naton ideana on yhteinen puolustus ja liittoumalla on myös yhteinen ydinaseohjelma.

– Jos sellaista varaumaa yritettäisiin tehdä Pohjois-Atlantin sopimukseen, niin voisi varmaan väittää, että se ei ole sopimuksen päämäärän ja tarkoituksen mukainen.

Kysymys Naton ydinaseiden tai pysyvien tukikohtien sijoittamisesta Suomeen liittyy Suvannon mukaan enemmänkin Suomen Nato-politiikkaan, joka tulee esille käytännön yhteistyössä. Norjan tapauksessa linjaus ydinaseista ja tukikohdista syntyi reaktiona kahdenvälisiin suhteisiin sittemmin kaatuneen Neuvostoliiton kanssa.

– Kun Neuvostoliitto reagoi Norjan Nato-jäsenyyteen jälkeen voimakkaasti vaatien, että Norjan alueella ei saa olla tukikohtia eikä ydinaseita, Norja vastasi nootilla Neuvostoliitolle todeten, että näin ei tule olemaan.

– Näkisin, että jos Suomellakin on jonkinlaisia kannanottoja, niin ne ovat sellaisia, joita voi tuoda esiin käytännön yhteistyössä ja kirjoittaa myös kansallisiin asiakirjoihin. Esimerkiksi avata niitä mahdollisessa liittymissopimusta koskevassa hallituksen esityksessä.

Hallitus voisi antaa eduskunnalle esityksensä Suomen Natoon liittymisestä sen jälkeen, kun Suomi olisi ensin hakenut jäsenyyttä ja liittymispöytäkirja olisi hyväksytty kaikkien 30 Nato-maan parlamentissa.

Suvannon mukaan Suomella olisi Naton jäsenvaltiona suvereeni oikeus päättää itse siitä, ottaako se alueelleen pysyviä tukikohtia tai ydinaseita.

– Se ei ole ehkä ollut julkisuudessa niin selvää, että monet asiat ovat sellaisia, että kun olemme jäseniä ja päätämme erilaisista toimista, niiden yhteydessä voidaan miettiä, että onko meillä jotakin kansallisia rajoitteita, joita pitää huomioida, esimerkiksi Ahvenanmaan demilitarisoinnin suhteen.

– Jos ajattelee NPT-ydinsulkusopimusta, siinäkin ovat kaikki Naton jäsenvaltiot osapuolina. Naton kannalta ei ole katsottu, että NPT-sopimuksen osapuolena oleminen olisi Nato-velvoitteiden vastaista, Suvanto muistuttaa.

Jäsenmaiden tulee varmistaa, ettei kansallinen lainsäädäntö ole ristiriidassa Pohjois-Atlantin sopimuksen velvoitteiden kanssa. Suomessa keskustelua on herättänyt muun muassa Venäjän kanssa solmitun naapuruussopimuksen kohtalo. Suvannon mukaan ristiriitaa ei sopimusten välillä ole.

– Kun voimassa olevia sopimuksia ja lainsäädäntöä on selvitetty virkamiespuolella, niin analyysi naapuruussopimuksesta on, että se ei estä liittoutumista. Sehän kieltää molempien osapuolten, Suomen ja Venäjän, alueen käyttämisen hyökkäykseen toista vastaan. Kun Nato on puolustusliitto, niin ei ole tarkoitus, että Suomen aluetta käytetään hyökkäykseen Venäjää vastaan.

– Suomen lähtökohta on tämä. Myöskään Moskovan ja Pariisin rauhansopimusten kirjaukset eivät ole esteenä liittoutumiselle.

Suvannon mukaan viisivuotinen naapuruussopimus pitäisi sopimusmääräysten mukaan irtisanoa vuotta ennen määräajan umpeutumista. Uusi kausi alkaa tänä kesänä.

– Tästä laskettuna se on voimassa 2027 saakka sopimusmääräysten mukaisesti, vaikka se irtisanottaisiin nyt.

Keskustelussa on noussut esiin myös demilitarisoidun ja neutralisoidun Ahvenanmaan asema Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden tapauksessa. Ulkoministeriö on lähettänyt Natolle kevään aikana Ahvenanmaata koskevien kansainvälisten sopimusten tekstit. Suomen tulkinnan mukaan sopimukset eivät ole ristiriidassa Pohjois-Atlantin sopimuksen kanssa.

– Kumpaakaan demilitarisointisopimusta ei ole tarkoitus irtisanoa tai muuttaa, ei vuoden 1921 sopimusta eikä Venäjän kanssa tehtyä vuoden 1940 sopimusta. Myös niiden osalta on katsottu, ettei Nato-jäsenyys ole este sopimusten jatkumiselle.

Vuoden 1921 sopimus on Suvannon mukaan tarkoitettu määräystensä mukaan lähtökohtaisesti pysyväksi, eikä se sisällä mahdollisuutta sopimuksen irtisanomiseen. Aikanaan Venäjä ei liittynyt sopimukseen, joten Venäjän aloitteesta Suomi solmi vuonna 1940 Venäjän kanssa erillisen sopimuksen Ahvenanmaan asemasta.

Mikäli Venäjä irtautuisi vuoden 1940 sopimuksesta, 1921 sopimus velvoittaisi Suvannon mukaan sitä edelleen Itämeren rantavaltiona.

– Vuoden 1921 demilitarisointi- ja neutralisointisopimus on katsottu demilitarisoinnin osalta osaksi eurooppalaista alueellista tapaoikeutta, joka sitoo Itämeren valtioita. Tapaoikeus tarkoittaa sitä, että vaikka valtio ei olisi sopimuksen osapuoli, sopimus sitoo siitä huolimatta.

Vuoden 1921 sopimuksen osapuolista kaikki maat ovat Suomea ja Ruotsia lukuunottamatta Naton jäseniä.