Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

10.6.2026 12:05 ・ Päivitetty: 10.6.2026 12:05

Ydinasekirjaus puhuttaa: eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on erimielinen

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta on erimielinen muun muassa ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon ydinasekirjauksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Oppositiopuolueista SDP ja vihreät jättivät asiasta valiokunnan mietintöön yhteisen vastalauseen ja vasemmistoliitto omansa.

Vasemmistoliitto toivoi vastalauseessaan lisäksi, että ulkoasiainvaliokunta olisi ottanut rohkeammin kantaa Yhdysvaltojen muuttuneeseen politiikkaan.

- Ulkoasiainvaliokunta ei tässä mietinnössään ollut kriittinen nimenomaan tähän Yhdysvaltain poliittiseen muutokseen liittyen, sekä sisäpoliittiseen että ulkopoliittiseen, sanoi valiokunnan tiedotustilaisuudessa Veronika Honkasalo (vas.) keskiviikkona.

Vihreät toivoi omassa täydentävässä vastalauseessaan, että Suomen pitää edetä Palestiinan tunnustamisessa.

Yhteensä ulkoasiainvaliokunnan mietintöön ulko- ja turvallisuusympäristön muutosta koskevasta valtioneuvoston selonteosta tehtiin siis kolme vastalausetta.

Valiokunta yhtyy pääosin selonteon johtopäätöksiin. Asian käsittely jatkuu seuraavaksi eduskunnan täysistunnossa.

HALLITUS antoi huhtikuussa eduskunnalle täydennyksen vuonna 2024 julkaistuun selontekoon Yhdysvaltojen muuttuneen ulkopolitiikan vuoksi.

Siinä on myös erikseen valmisteltu ydinaseita koskeva kirjaus, jonka mukaan Suomi ei aio sijoittaa alueelleen ydinaseita rauhan aikana.

Hallitus päätti lisätä kirjauksen selontekoon oppositiota lepytelläkseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU