Uutiset
30.5.2023 11:08 ・ Päivitetty: 30.5.2023 11:08
”Yhdessä olemme vahvempia” – Porvoossa demariyhdistykset löivät hynttyyt yhteen
Porvoolaisessa sosialidemokraattisessa liikkeessä viime sunnuntai jää historiaan, kun kaksi demariyhdistystä aloitti taipaleensa uuden yhteisen yhdistyksen, SDP Porvoon, ensimmäisen jäsenkokouksen merkeissä.
Porvoon työväenyhdistys (PTY) ja Hamarin ja Gammelbackan demarit (HTY) ovat aika ajoin pohtineet yhdistymistä. Isot suomenkieliset yhdistykset alkoivat tiedotteen mukaan lyödä hynttyitä yhteen toden teolla vajaa vuosi sitten yhdistysten jäsenistöä kuulleen. Silloin yhdistysten johtokunnat totesivat, että yksi yhdistys merkitsee byrokratian vähenemistä ja mahdollisuutta tehdä yhdessä enemmän.
– Yhdessä olemme vahvempia. Se oli keskeisin ajatus taustalla SDP:n paikallisyhdistysten yhdistämiselle. Me lähdemme yhdessä ja entistä vahvempina tekemään töitä kohti 2025 kuntavaaleja, PTY:n puheenjohtajuuden jättävä, SDP:n puoluehallituksen jäsen Mikko Valtonen toteaa tiedotteessa.
HTY:n puheenjohtajana vuodesta 2009 toiminut Mirja Suhonen valittiin sunnuntain kokouksessa uuden yhdistyksen puheenjohtajaksi.
– Isomman porukan voimin on helppo jakaa tehtäviä ja vastuita, ja myös kierrättää niitä, hän kommentoi yhdistymisen etuja.
– On mielekkäämpää toimia niin, että on vain yksi taloudenhoitaja, yksi sihteeri, yksi puheenjohtaja, jää resursseja poliittiseen toimintaan, tuumi puolestaan varapuheenjohtajaksi valittu Siru Nykänen, joka vaikuttaa myös SDP Uudenmaan piirihallituksessa.
Suhosen mukaan tarkoitus on lakkauttaa vielä yksi pieni suomenkielinen yhdistys. Tämän jälkeen Porvooseen jäisi yksi suomenkieliseen ja yksi ruotsinkieliseen piirijärjestöön kuuluva demariyhdistys.
SUNNUNTAIN kokouksessa päätettiin ottaa uusi nimi käyttöön. Se on ytimekkäästi SDP Porvoo.
– Työväentalo on toki edelleen Hamarin työväentalo ja keskustan kokoontumistila Raatikymppi. Työväentalo säilytetään ja pidetään yllä, ja nyt siihenkin on enemmän voimavaroja, talotoimikunnassakin vaikuttava Mirja Suhonen iloitsee.
SDP Porvoon johtokunnan jäseniksi valittiin Toivo Hämäläinen, Anja Perttula, Tapani Eskola, Marko Piirainen, Johanna Wahlroos-Nylund ja Leena Sorjonen. Varajäseniksi valittiin Jenna Perokorpi ja Riitta Ahola.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.