Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Yhdysvallat, Ranska ja Saksa ryhmittyivät Britannian taakse hermomyrkkyriidassa – “Venäjällä ei ole ollut ohjelmaa Novitshok-nimisen myrkyn kehittämiseksi”

Liittolaiset alkoivat ryhmittyä torstaina yhä tiiviimmin Britannian tueksi hermomyrkkyriidassa Venäjän kanssa. Moskovassa puolestaan pysyttiin aiemmalla linjalla ja kiistettiin kaikki mahdollinen.
Yhdysvallat, Ranska ja Saksa julkistivat Britannian kanssa harvinaisen yhteisen julkilausuman.

Sen mukaan kyseessä on ensimmäinen kerta toisen maailmasodan jälkeen, kun hermomyrkkyä käytetään hyökkäystarkoituksessa Euroopassa.

– Tämä uhkaa meidän kaikkien turvallisuuttamme, maiden johtajat totesivat.

Britannian kerrottiin selvittäneen liittolaisilleen syyt, joiden perusteella maa syyttää iskusta Venäjää.

– Jaamme Britannian arvion siitä, ettei muuta uskottavaa selitystä ole, lausunnossa todetaan.

Johtavat länsimaat vaativat Venäjää antamaan täydellisen selvityksen Novitshok-myrkkyohjelmastaan kemiallisen aseen kieltosopimuksen valvontajärjestölle OPCW:lle. Venäjä vastasi kiistämällä koko ohjelman olemassaolon.

– Haluan todeta kaikella mahdollisella varmuudella, ettei Neuvostoliitolla tai Venäjällä ollut ohjelmaa Novitshok-nimisen myrkyn kehittämiseksi, varaulkoministeri Sergei Rjabkov sanoi Interfaxille.

Lisää aiheesta

Novitshokin kehittämisestä on aiemmin kertonut nykyisin Yhdysvalloissa asua venäläinen tiedemies Vil Mirzajanov.

Hän työskenteli itse Novitshokin kehittämisessä ja paljasti ohjelman jo 1990-luvulla.

Lavrov: Huomio haluttiin pois brexitistä.

Britannia ilmoitti keskiviikkona muun muassa karkottavansa maasta 23 venäläisdiplomaattia. Venäjän ulkoministeriön mukaan syytökset maata kohtaan ovat mielettömiä ja vastatoimia on luvassa pian.

Ministeriön tiedottaja Maria Zaharova pahoitteli, ettei Britannia ole ryhtynyt minkäänlaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa Sergei Skripalin murhayrityksen selvittämiseksi.

– Britannia ei ole toimittanut Venäjälle minkäänlaisia yksityiskohtia tai lisätietoja, jotka voisivat valaista tapahtunutta, ei kahdenkeskisesti eikä kansainvälisten järjestöjen kautta, Zaharova sanoi.

Ulkoministeri Sergei Lavrov puolestaan vihjasi tapahtuneen olevan Britannian hallituksen juoni. Hän muistutti pääministeri Theresa Mayn hallituksen olevan epäsuosittu ja vaikeuksissa EU:n brexit-neuvottelujen kanssa.

– Järjestämällä provokaatio Sergei Skripalin ympärille huomio kiinnittyy muualle, Lavrov sanoi.

Britannia varautuu kemiallisiin aseisiin.

Britannia kertoi torstaina perustavansa uuden keskuksen kemiallisten aseiden vastaiseen puolustautumiseen. Samalla tuhansia sotilaita rokotetaan pernaruttoa vastaan, kertoi puolustusministeri Gavin Williamson.

Britannia aikoo investoida 48 miljoonaa puntaa eli noin 54 miljoonaa euroa kemiallisten aseiden vastaiseen puolustukseen.

Keskus perustetaan Porton Downin sotilastukikohtaan lähelle Salisburya. Skripalin murhayrityksessä käytettyä hermomyrkkyä analysoitiin Porton Downin tukikohdassa.

Williamsonin mukaan Skripalin murhayritys osoittaa selvästi, että Venäjä muodostaa turvallisuusuhan Britannian kansalaisille.

Porton Downin tukikohdassa on tehty kemiallisten aseiden tutkimusta jo ensimmäisen maailmansodan vuosista lähtien. Tuolloin kemialliset aseet nousivat tutkimuskohteeksi saksalaisten tekemien kaasuhyökkäysten takia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE