Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

21.1.2025 06:02 ・ Päivitetty: 21.1.2025 06:02

Yhdysvallat vetäytyy Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta

LEHTIKUVA / AFP / FABRICE COFFRINI

Yhdysvaltain tuore presidentti Donald Trump on allekirjoittanut päätöksen, jolla Yhdysvallat vetäytyy YK:n alaisesta Maailman terveysjärjestöstä WHO:sta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Edellisellä kaudellaan Trump jo arvosteli WHO:ta koronapandemiaan liittyen ja ehti ilmoittaa sekä maan kongressille että YK:lle, että Yhdysvallat jättää järjestön. New York Timesin mukaan Trumpin aiemmat WHO-aikeet eivät kuitenkaan lopulta kantaneet hedelmää, sillä hän hävisi vuoden 2020 presidentinvaalit Joe Bidenille.

Uutiskanava CNN:n mukaan Trump katsoo, että Yhdysvallat maksaa liikaa rahaa WHO:lle muihin maihin verrattuna. Yhdysvallat on WHO:n suurin yksittäinen rahoittajavaltio.

Trumpin päätöksen uskotaan johtavan muun muassa merkittäviin rakenteellisiin muutoksiin WHO:ssa.

Trumpin hallinto ilmoitti myös suunnitelmistaan kumota Bidenin johdolla viime vuonna tehty Yhdysvaltain maailmanlaajuinen terveysturvallisuusstrategia. Sen tavoitteena on ollut ehkäistä ja havaita tartuntatautiuhkia sekä reagoida niihin.

Yhdysvaltain uusi hallinto ilmoitti terveysasioihin liittyvistä päätöksistään samaan aikaan, kun huolet lintuinfluenssasta ovat lisääntyneet maailmalla. Yhdysvalloissa vahvistettiin tammikuun alussa, että yksi ihminen oli kuollut lintuinfluenssaan. Tautikeskus CDC puolestaan kertoi tuolloin, että maassa on havaittu kymmeniä tartuntoja.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU