Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Talous

YIT pohtii Venäjä-toimintojen myyntiä

LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Rakennusyhtiö YIT harkitsee Venäjän-toimintojensa myymistä. YIT kertoo yhtiön hallituksen päättäneen tarkastella strategisia vaihtoehtoja Venäjän-toimintojen osalta konsernin sidotun pääoman optimoimiseksi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

YIT:n Asuminen Venäjä -segmentti on ollut kannattava. Segmentin liikevaihto oli tämän vuoden tammi-syyskuussa 145 miljoonaa euroa ja oikaistu liikevoitto 17 miljoonaa euroa.

YIT kertoo kuitenkin tulleensa arvioinnissaan siihen tulokseen, että se haluaa fokusoida liiketoimintaansa selvästi nykyistä enemmän.

- Venäjältä vapautuva pääoma käytettäisiin ensisijaisesti Asumisen liiketoiminnan kasvun jatkamiseen Suomen, Puolan, Tshekin ja Slovakian kasvavissa kaupungeissa, YIT:n toimitusjohtaja Markku Moilanen kertoi tiedotteessa.

Liiketoiminnan mahdollisen myynnin ei odoteta johtavan merkittäviin myyntivoittoihin tai -tappioihin YIT:n konsernituloslaskelmassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE