Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle-ryhmä lähellä sopua – leikkaus neljässä vuodessa yhteensä noin 200 miljoonaa

LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yleisradion leikkauksia puiva parlamentaarinen Yle-työryhmä on lähellä sopua. Asiasta kertoo muun muassa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen X:ssä.

Simo Alastalo

Demokraatti

Pekosen mukaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmä käy viimeisimmän neuvottelutuloksen läpi huomenna ryhmäkokouksessaan ja tekee sen jälkeen päätöksen asiasta.

YLEN rahoituksesta keväällä annettuun kompromissiesitykseen ei Demokraatin tietojen mukaan ole tulossa muutoksia.

Demokraatti kertoi kesäkuussa, että Ylen budjettiin esitettiin noin 200 miljoonan euron leikkauksia neljän vuoden ajanjaksolle. Leikkaukset koostuisivat indeksijäädytyksistä ja Ylen alennetun 10 prosentin arvonlisäverokannan nostamisesta 14 prosenttiin.

Iltalehti kertoi tänään leikkausten jakautuvan niin, että Yleltä leikattaisiin ensi vuonna 16 miljoonaa, vuonna 2026 50 miljoonaa, vuonna 2027 66 miljoonaa ja vuonna 2028 68 miljoonaa euroa. Sen jälkeen Yleltä leikattaisiin noin 70 miljoonaa euroa vuosittain nykyiseen rahoitusmalliin verrattuna.

Puolueet ovat viime aikoina neuvotelleet kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Matias Marttisen johdolla tekstimuutoksista, joita luonnehditaan Demokraatille merkitykseltään vähäisiksi.

Marttinen on kutsunut Yle-työryhmän koolle huomisaamuksi. Marttinen kertoo STT:lle, että kokouksessa käsitellään uusinta mietintöluonnosta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE