Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Yle: SDP nousi selkeästi suosituimmaksi – PS valahti taas alemmas

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ilmoittaa jatkohaluistaan puolueen johdossa tämän kuun lopulla.

SDP on edelleen suurin puolue 21,2 prosentin kannatuksella, käy ilmi Ylen puoluekannatusmittauksesta.

Gallupin mukaan keskustan kannatus putosi lokakuussa 19,6 prosenttiin. Eniten kannatustaan kasvatti kokoomus, jota äänestäisi gallupin mukaan lähes 18,8 prosenttia vastanneista.

Puolueiden kannatuksessa on tapahtunut tänä vuonna nopeita muutoksia. Taloustutkimuksen toimitusjohtaja Jari Pajunen selittää Ylellä käänteitä liikkuvien äänestäjien suurella määrällä.

– Se kertoo ennen kaikkea siitä, että kansalaiset voivat muuttaa mielipidettään aika nopeasti. Ihan sellaista kiveen hakattua puolueuskollisuutta ei oikeastaan tänä päivänä ole kuin kovin pienellä osalla. Valtaosa äänestäjistä on liikkuvia ja voivat vaihtaa kannatuksensa kohdetta, Pajunen sanoo.

Ehkä tämä nyt oli jollain tavalla odotettua.

Pääministeripuolue keskustan kannatus putosi nyt ensimmäisen kerran kevään 2015 eduskuntavaalien jälkeen alle 20 prosentin. Edellisen kerran keskusta jäi alle 20 prosentin lukemiin kesällä 2014.

Taloustutkimuksen Jari Pajusen mielestä tulos ei ole yllätys.

Lisää aiheesta

– Keskustan kannatus on pysynyt sitkeästi aika korkealla, joten ehkä tämä nyt oli jollain tavalla odotettua, että joskus se suunta muuttuu, Pajunen arvioi Ylellä.

Vihreitä kannattaa 13,6 prosenttia. Vasemmistoliitto nousi jälleen 8,7 prosentillaan ohi perussuomalaisten. Puolueen kannatus jäi 8,5 prosenttiin. RKP:ta äänestäisi 4,0 ja kristillisdemokraatteja 3,4 prosenttia suomalaisista.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 2 433 ihmistä, joista puoluekantansa kertoi 1 430. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta noin 2,1 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE