Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

25.3.2020 05:20 ・ Päivitetty: 25.3.2020 05:20

Yle: Suomalaisia koronapotilaita lennätettiin tehohoitoon Malagasta

iStock

Suomalaisia matkailijoita on sairastunut vakavasti koronaviruksen vuoksi Espanjan Malagassa, kertoo Yle. Ambulanssilentoja järjestävä suomalaisyritys on kuljettanut muutaman potilaan tehohoitoon Suomeen tiistaina.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kuljetuslennon järjestäneestä Ema Finlandista kerrotaan, että potilaat olivat joutuneet sairaalaan Espanjassa. Yrityksen lääketieteellinen johtaja Tuomas Hiltunen kertoi Ylelle, että hoidon taso ei ollut yhtä hyvä kuin Suomessa ja potilaat olivat jopa heitteillä. Hiltunen kertoo, että Suomeen lennätetyillä potilailla oli matkavakuutus.

Hiltunen on huolissaan Malagan seudulla Costa del Solissa yhä olevista suomalaisista. Hiltusen mukaan koronavirus on leviämässä myös heidän keskuuteensa. Samaan aikaan espanjalaiset sairaalat ovat kuormittuneet viruksen takia.

– Kyllä sieltä on paras pyrkiä pois ennen kuin on huonossa kunnossa, Hiltunen sanoo.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU