Politiikka
11.2.2025 08:13 ・ Päivitetty: 11.2.2025 08:13
Yli 65-vuotiaat pääsemässä yksityislääkärille samalla hinnalla kuin julkiselle – asiakas maksaisi käynnistä enintään 28€
Hallitus edistää kokeilua, jossa 65 vuotta täyttäneet pääsisivät yksityiselle yleislääkärille samalla omavastuuhinnalla kuin julkiselle lääkärille.
Mallin yksityiskohdat tulivat tiistaina julki, kun lakiluonnos asiasta lähti lausuntokierrokselle.
Asiakkaan maksettavaksi tulisi lääkärikäynnistä julkisen terveydenhuollon asiakasmaksun verran eli enintään noin 28 euroa. Loput korvattaisiin yritykselle Kela-korvauksina.
Hallitus haluaa, että yksityiset yritykset eivät samalla nostaisi hintojaan. Tämän vuoksi asetettaisiin noin 100 euron hintakatto, jota enempää läsnävastaanotto ei saisi yhteensä maksaa. Tällöin Kela siis korvaisi lääkärikäynnistä noin 72 euroa.
Kokeilu alkaisi syyskuussa ja kestäisi vuoden 2027 loppuun asti. Käyntejä saisi olla kolme vuodessa, ensimmäisenä kalenterivuonna kaksi.
Lääkärikäyntien lisäksi korvauksia maksettaisiin osasta tutkimuksista, esimerkiksi verikokeista ja keuhkokuvista. Asiakkaan maksettavaksi tulisi puolet enimmäishinnasta. Myös tutkimuksilla olisi hintakatot, eli terveysyritykset eivät voisi nostaa hintojaan liikaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.