Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Talous

30.4.2026 06:46 ・ Päivitetty: 30.4.2026 07:01

Yllätysuutinen Suomen bruttokansantuotteesta

Suomen bruttokansantuote (bkt) kasvoi ennakkotietojen mukaan tammi-maaliskuussa 0,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä, Tilastokeskus kertoi.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna bruttokansantuote kasvoi ennakkotietojen perusteella 1,3 prosenttia.

Kasvu ylitti odotukset. Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvistin mukaan kasvu on vauhdittunut tänä vuonna enemmän kuin kukaan uskalsi unelmoida.

- Viime vuoden päätteeksi Suomen talous kääntyi vihdoin loivaan kasvuun. Tämä vuosi käynnistyi myös erittäin lupaavasti, hän sanoi tiedotteessa ja muistutti, että luvut toki ovat vasta ennakollisia.

Iranin konfliktin vaikutukset ovat heikentäneet suhdannenäkymiä keväällä.

- Kriisiin on kuitenkin lähdetty hyvästä tilanteesta käsin. Nyt täytyy vain pitää sormet ristissä ja toivoa, ettei lopulta käynnistynyt kasvu katkea heti alkuunsa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU