Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Ympäristöystävällisyyden edelläkävijät saavat rangaistuksen” – SDP:n Harakka vaatii puuttumista epäoikeudenmukaisiin korvauksiin

SDP:n Timo Harakka (oik.) eduskunnan suullisella kyselytunnilla 22. helmikuuta.

Viidesosa Suomen viljankuivureista käyttää polttoaineenaan haketta. Näiden kestävän kehityksen maatilojen kannalta on epäreilua, että hallitus korvaa satovahinkoja vain kevyen polttoöljyn valmisteveron palautuksina, kansanedustaja Timo Harakka (sd.) totesi eduskuntakeskustelussa ilmastopolitiikasta tiistaina.

Eduskunta kävi tänään keskustelua ilmastonmuutoksesta valtioneuvoston suunnitelman pohjalta. Suunnitelmassa pohditaan keskipitkän aikavälin ilmastopolitiikkaa vuoteen 2030.

Harakka pahoitteli keskustelussa, että “bioenergian ja ympäristöystävällisyyden edelläkävijät saavat suhteessa rangaistuksen fossiilisista polttoaineista luopumisesta”. Harakan mukaan sen sijaan on ongelmallista, että kun ympäristölle vahingollisista tuista pitäisi luopua, maatilojen öljynkäytön tuki kaksinkertaistuu.

– Kaikki ovat yksimielisiä 25 miljoonana euron korvaustarpeesta, SDP:n eduskuntaryhmän ryhmän valtiovarainvastaava Harakka vakuutti viitaten syksyllä päätettyihin satovahinkokorvauksiin.

– Olisi kuitenkin ollut oikeudenmukaista huomioida myös hakekuivurit.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE