Kotimaa
14.3.2023 09:57 ・ Päivitetty: 14.3.2023 09:57
Ystäviä on vaikea saada – lähes puolet ulkomaalaisista tutkinto-opiskelijoista pitää todennäköisenä muuttoa Suomesta opintojen jälkeen
Ylivoimaisesti suurin osa kansainvälisistä tutkinto-opiskelijoista kotiutuu Suomeen hyvin ja nopeasti, mutta lähes puolet opiskelijoista pitää muuttoa pois Suomesta opintojen jälkeen todennäköisenä. Näin kertoo tänään julkaistu Kansainvälisten osaajien Suomi -hankkeen loppuraportti.
Ulkomaalaiset opiskelijat arvostavat Suomessa tutkimuksen mukaan koulutuksen korkeaa laatua, elintasoa ja luonnonläheisyyttä. Jopa 87 prosenttia on tyytyväisiä opintoihinsa.
Suomen vetovoimatekijöitä ovat tutkimuksen perusteella ylipäätään yleinen elintaso, luonnonläheisyys sekä työn ja vapaa-ajan tasapaino. Lisäksi yleinen turvallisuus sekä ihmisoikeudet ja demokratia tekevät Suomesta houkuttelevan. Sen sijaan esimerkiksi työmahdollisuuksia tai palkkatasoa pitää vain harva tärkeänä Suomen vetovoimatekijänä.
TUTKIMUKSEN perusteella kansainvälisten osaajien joukossa on lähes yhtä paljon niitä, jotka arvioivat suomalaisen yhteiskunnan olevan kansainvälisyyden vastainen kuin niitä, jotka arvioivat sen olevan kansainvälinen.
Lisäksi maassa pidempään asuneiden ulkomaalaisten näkemykset ovat enemmän kallellaan siihen suuntaan, että suomalainen yhteiskunta on poissulkeva. Maassa vähemmän aikaa asuneiden näkemykset ovat myönteisempiä.
Enemmistön mielestä suomalaiset ovat suvaitsevia, mutta haluttomia tutustumaan uusiin ihmisiin. Moni kuitenkin näkee, että nuoremmat sukupolvet ovat vastaanottavaisempia ulkomaalaisia kohtaan.
Ystäviä on vaikea saada. Noin 40 prosenttia ulkomaalaisista opiskelijoista katsoo, että vaikeus saada ystäviä on hankaloittanut kotiutumista. Noin kolmannes opiskelijoista arvioi mahdollisuutensa edetä urallaan Suomessa heikoiksi.
Ystävät ja muut sosiaaliset verkostot vaikuttavat tutkimuksen mukaan paljon myös työllistymismahdollisuuksiin. Joka neljäs työtä tekevistä, sitä hakevista tai kumppanin vuoksi muuttaneista ulkomaalaisista hankkii tietoa työmahdollisuuksista ystäviltään. 30 prosenttia ulkomaalaisista löysi nykyisen työpaikkansa omien verkostojensa kautta.
KUMPPANINSA vuoksi Suomeen muuttaneista ulkomaalaisista 67 prosenttia kertoo kotiutumisen vaikeutuneen siksi, että töiden löytäminen on ollut hankalaa. Tutkimuksen mukaan tämä voi heikentää myös Suomen vetovoimaa työperäisenä maahanmuuttokohteena.
Tutkimuksen perusteella huoli perheen kotiutumisesta koskee myös niitä ulkosuomalaisia, joilla on ulkomaalainen kumppani. Heistä melkein neljännes mainitsee paluumuuttohalukkuutta heikentäväksi syyksi kumppaniin liittyvät syyt.
Tutkimuksen mukaan kansainväliset osaajat toivovat, että Suomen työelämä olisi kielitaitovaatimuksiltaan joustavampi. Paikallisen kielen oppimista pidetään tärkeänä, mutta se pitäisi ulkomaalaisten opiskelijoiden mielestä saada paremmin osaksi opintoja, ja työssä käyvät ulkomaalaiset toivovat, että kieltä voisi opiskella työajalla.
Tutkimushankkeessa tehtiin tehtiin kyselyt viidelle ryhmälle: ulkosuomalaisille, paluumuuttajille, Suomessa asuville ja täällä töitä tekeville tai hakeville ulkomaalaisille, kumppanin vuoksi Suomeen muuttaneille ulkomaalaisille ja korkeakoulututkintoa Suomessa suorittaville ulkomaalaisille. Kyselyissä oli yhteensä 2 500 vastaajaa. Lisäksi kyselyaineistoa täydennettiin noin sadalla haastattelulla ja erilaisilla työpajoilla.
Tutkimuksen toteutti E2 Tutkimus ja hankkeen on rahoittanut joukko eri työmarkkinajärjestöjä, ulkoministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, Keva, Business Finland sekä Helsingin, Espoon, Oulun ja Tampereen kaupungit.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.