Kansankielellä ja kansan suussa mutusteltaessa itsenäisyyspäivä taittuu helposti muotoon ”itseppäisyyspäivä”. Milläpä muulla sanalla voisi paremmin kuvailla koko kansaa ja suomalaista sisua, jolle ei täsmällistä sanaa vieraalla kielellä ole edes olemassa. Mutta siitä huolimatta, tai juuri siitä johtuen, sen avulla tämäkin valtio punnersi itsensä myöhemmin itsenäiseksi valtioksi. Tasavallaksi, jossa kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia niin lain edessä kuin myös äänestyspäivänäkin.

Sisua edelleen tarvittiin toisen maailmansodan aikana niin rintamalla, kuin myös kotirintamallakin. Sisusta muodostui koko kansan yhteen hitsaava voima kolmikannan syntymän muodossa, kun työnantajien keskusliitto hyväksyi tammikuun kihlauksessa neuvotteluosapuolekseen työntekijöiden keskusliiton. Toisen maailmansodan jälkeen sisua jälleen tarvittiin sotakorvauksien maksamisessa, sekä yhteen hitsautumista kun 420 000 evakkoa asutettiin eri puolille Suomea sodassa menetetyiltä alueilta.

Mutta oli Suomi lähellä menettää alueen jo heti myös itsenäistymisensäkin kynnyksellä. Tällä en viittaa sisällissotaan, vaan Ahvenanmaan kysymykseen. Ahvenanmaata voidaan pitää maantieteellisesti eräänlaisena porttina Tukholmaan, jonka Ruotsi myös menetti Suomen sodassa 1809. Krimin sodan jälkeisessä Ahvenanmaan sopimuksessa 1856 Venäjä lupasi demilitarisoida Ahvenanmaan. Ruotsi kuitenkin hermostui, kun Venäjä ensimmäisessä maailmansodassa vuonna 1916 alkoi uudelleen militarisoida saarta. Suomen sisällissotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan liittyvässä sekasorrossa Ruotsi lähetti saarelle omia sotilaitaan ja halusi liittää saaren Ruotsiin. Vuonna 1921 vasta muutaman vuoden ikäinen Suomen tasavalta sai apua YK:n edeltäjältä, Kansainliitolta, joka päätti että Ruotsin vaatimuksista huolimatta saari kuuluu Suomeen autonomisena ja demilitarisoituna alueena.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aktiivi ja pääluottamusmies Kokkolasta.