Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

11 kuollut Brysselin kentän räjähdyksissä? – Orpo: “Tilannetta seurataan tiiviisti”

Brysselin lentokentällä räjähti kahdesti aamukahdeksalta.

Viranomaisten mukaan useita on kuollut haavoittunut Brysselissä lentokentällä, kertoo uutistoimisto NBC. Lentokentällä on sattunut kaksi räjähdystä.

Belgian yleisradioyhtiö RTBF:n toimittajan palomiehiltä saamien tietojen mukaan kuolonuhreja olisi 11. Tieto on varmistamaton.

Brysselin lentokentällä myös ammuttiin ennen räjähdyksiä, kertovat silminnäkijät Belga-uutistoimistolle.

Mediatietojen mukaan räjähdykset tapahtuivat American Airlinesin lähtöselvityksen lähettyvillä aamukahdeksalta paikallista aikaa. Sosiaaliseen mediaan ladatuissa kuvissa näkyy haavoittuneita ihmisiä sekä pahoin tuhoutunut terminaalirakennus.

Rakennuksen ikkunalasit ovat tuhoutuneet ja kattolevyjä pudonnut kentälle. Kentältä on kuvattu myös videoita ihmisistä, jotka juoksevat kentältä pois.

Suomen Brysselin-edustuston mukaan vielä ei ole tietoa, oliko Brysselin räjähdyksillä suomalaisuhreja. Belgian viranomaiset eivät ole ilmoittaneet uhrien kansallisuuksia.

Yleisradioyhtiö RTBF:n mukaan lentokenttä on suljettu liikenteeltä räjähdysten takia ja kenttää evakuoidaan. Myös junaliikenne kentälle on poikki.

– Järkyttäviä uutisia Brysselistä. Suomen viranomaiset seuraavat tilannetta tiiviisti, sisäministeri Petteri Orpo (kok.) toteaa Twitterissä.

Finnairilla ei ole koneita Brysselin kentällä tällä hetkellä, yhtiön viestinnästä kerrotaan STT:lle.

Helsingistä Brysseliin lähtenyt aamulento ei päässyt laskeutumaan räjähdyksen takia kentälle, vaan se joutui laskeutumaan Amsterdamiin.

Ainakin puoliltapäivin Brysselistä Helsinkiin lähtevä lento on peruttu. Finnair selvittää muiden lentojen tilannetta. Yhtiöltä olisi lähdössä Brysseliin tänään myöhemmin kolme lentoa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE