Politiikka
23.10.2019 14:05 ・ Päivitetty: 23.10.2019 14:23
12 vuotta se otti, Maria Guzeninan aikoinaan tekemä aloite tulossa viimein todeksi – kiittää vuolaasti Sanna Marinia
Liikenne- ja viestintäministeriö tiedotti eilen, että kotihoidon työntekijöiden pysäköinti muutetaan maksuttomaksi ja myös pysäköintioikeutta laajennetaan.
Asiaa koskeva hallituksen esitys lähtee lausuntokierrokselle.
Esitys koskee kaikkia eli niin julkisen, yksityisen kuin kolmannen sektorin puolella työskenteleviä kotihoidon työntekijöitä.
Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) totesi että, kotihoidon työntekijöillä on ollut suuria ajankäytöllisiä ongelmia löytää pysäköintipaikkoja.
Liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin (sd. ) painotti, että tavoite on saada aikaa pysäköintipaikan etsinnästä varsinaiselle hoitotyölle. Samalla estyisi se, että kotihoidontyöntekijät saavat työssään parkkisakkoja.
– Kun löytyy tahtoa, silloin löytyy keinot. Olen valtavan iloinen meidän liikenne- ja viestintäministerimme Sanna Marinin hyvin ripeästä toiminnasta. Näin nopeasti jo vaalikauden aluksi hän sai 12 vuotta viipyneen tarpeellisen lakiuudistuksen vietyä eteenpäin, SDP:n kansanedustaja Maria Guzenina kommentoi.
Jo 12 vuotta sitten Guzenina itse teki asiasta lakialoitteen, jonka allekirjoitti reilusti yli 100 kansanedustajaa.
– Kuuntelin hoitohenkilökuntaa, kävin kiertämässä Espoossa kotihoidon henkilökunnan kanssa. Siinä kierroksella kotihoidon hoitajat alkoivat nostaa tätä asiaa esille. Kotihoidon henkilöstö kertoi, että heillä menee valtavasti työaikaa parkkipaikan etsimiseen, vaikka se pitäisi käyttää hoitotyöhön.
– Asian olisi jo silloin pystynyt korjaamaan hyvin yksinkertaisella lisäpykälällä tieliikennelakiin. Nyt se lisäpykälä Sanna Marinin toimesta on sinne tehty, Guzenina kiittää.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.