Ulkomaat
2.5.2024 04:41 ・ Päivitetty: 2.5.2024 04:41
1800-luvulta peräisin olevan Arizonan aborttilain kumoaminen etenee
Arizonassa osavaltion senaatti äänesti keskiviikkona 1800-luvulta peräisin olevan aborttilain kumoamisen puolesta.
Seuraavaksi lakiehdotus etenee osavaltion kuvernöörin pöydälle.
Osavaltion senaatissa lakiehdotus meni läpi äänin 16-14, kun kaksi republikaania asettui demokraattien tueksi. Osavaltion edustajainhuone äänesti lain kumoamisen puolesta viime viikolla. Myös tuolloin demokraatit joutuivat tukeutumaan republikaanien tukeen.
Ainakin edustajainhuoneessa kumoamista tukeneiden republikaanien äänestyspäätös johtui varmaan ainakin osittain huolesta, että aborttioikeuden kiristykset sataisivat demokraattien laariin marraskuun vaaleissa. Tästä huolimatta Arizonan edustajainhuoneen republikaaniedustajat olivat estäneet kaksi aiempaa kumoamisyritystä.
Osavaltion korkein oikeus päätti aiemmin huhtikuussa, että vuoden 1864 aborttilaki voi astua voimaan. Laki kieltää aborttien teon vankilarangaistuksen uhalla eikä salli poikkeuksia esimerkiksi raiskaus- tai insestitapauksissa. Lain on ollut määrä astua voimaan kesäkuussa.
Laki kirjoitettiin aikana, jolloin Arizona ei ollut Yhdysvaltain osavaltio eikä naisilla ollut äänioikeutta.
ARIZONAN demokraattikuvernööri Katie Hobbs (kuvassa) on jo aiemmin sanonut allekirjoittavansa lakiehdotuksen. Washington Postin mukaan Hobbsin odotetaan antavan virallisen hyväksyntänsä lähipäivinä.
Hobbsin todennäköisen allekirjoituksen myötä vuoden 2022 asetuksesta tullee vallitseva aborttilaki Arizonassa. Kyseinen asetus kieltää raskaudenkeskeytykset 15. raskausviikon jälkeen.
Washington Postin mukaan osavaltion tiukan aborttilain kumoaminen ei astune kuitenkaan voimaan välittömästi.
Kun kuvernööri on allekirjoittanut lain, voi se tulla voimaan vasta 90 päivää sen jälkeen kun osavaltion lainsäädäntöelin lähtee istuntotauolle. Viime vuonna tämä tapahtui heinäkuun 31. päivänä, myöhemmin kuin koskaan aiemmin.
Senaatin äänestyksen jälkeisessä haastattelussa kuvernööri Hobbs sanoi toivovansa, että Arizonan korkein oikeus viivästyttää vuoden 1864 lain täytäntöönpanoa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.