Politiikka
23.8.2019 09:56 ・ Päivitetty: 23.8.2019 09:56
”1970-luvun lopulla syntyneet ovat jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmaksi sukupolveksi” – Demarinuoret vaatii lupausten lunastamista
Demarinuoret vaatii ammattikorkeakouluille ja yliopistoille hallitusohjelmassa luvattuja 60 miljoonan euron perusrahoituksen korotuksia voimaan täysimääräisinä.
Järjestö kritisoi tiedotteessaan sitä, että valtiovarainministeriön talousarvioehdotus vuodelle 2020 on jäämässä korkeakoulujen osalta vajavaiseksi.
– Korkeakoulujen rahoituksesta on leikattu tuntuvasti 2010-luvulla ja esimerkiksi ammattikorkeakoulujen rahoituksesta on leikattu yli viidesosa.
Demarinuoret vaatii talousarvioehdotuksen korjaamista sovitun hallitusohjelman mukaiseksi.
”Nyt on korkea aika tehdä luvattu kunnianpalautus!”
– 2010-luvun suuret leikkaukset korkeakoulutukseen ovat johtaneet merkittävään epävarmuuteen korkeakouluissa, henkilöstövähennyksiin ja jäljelle jääneen henkilöstön voimakkaaseen kuormittumiseen. Vaalien alla kaikki puolueet lupasivat koulutussektorille parempaa. Nyt on korkea aika tehdä luvattu koulutuksen ja tieteen kunnianpalautus, Demarinuorten puheenjohtaja Mikkel Näkkäläjärvi (kuvassa) vaatii.
Järjestön mielestä leikkauksien sijaan tarvitaan panostuksia koulutukseen ja uusiin innovaatioihin. Demarinuoret muistuttaa, että korkeakoulut ovat Suomen menestyksen ja korkean kilpailukyvyn perusta: Osaavan työvoiman kouluttamisen lisäksi korkeakoulut tuottavat myös tärkeää tutkimus- ja kehittämistyötä, minkä vaikutukset heijastuvat koko maahan. Ilman panostuksia koulutukseen, on koulutuksen laatu vaarassa heikentyä.
Lisää aiheesta
– Koulutustason nousu on pysähtynyt ja näyttää siltä, että tätä menoa 1970-luvun lopulla syntyneet ovat jäämässä kaikkien aikojen koulutetuimmaksi sukupolveksi. On päivänselvää, että koulutukseen tarvitaan lisäresursseja, jotta koulutustaso saadaan jälleen nousuun, Näkkäläjärvi korostaa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.