Politiikka

”23 prosenttiyksikön kokonaisvirhemäärä on tietysti paljon” – Accuscoren presidenttiennuste karahti ilmiön puuttumiseen

Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa
Lehtikuva/ Heikki Saukkomaa

Analytiikkayhtiö Accuscoren presidentinvaaliennuste epäonnistui, kun taas muut gallupit pitivät kutinsa verraten hyvin.

Accuscoren johto selittää pieleen mennyttä analyysiaan sillä, että näissä vaaleissa ei syntynyt vastaavantyyppistä ilmiötä kuin aiemmin.

Accuscore ennusti vaalien alla Sauli Niinistölle kannatusta, joka heilui niukasti 50 prosentin molemmin puolin.

Esimerkiksi Taloustutkimus ennakoi Ylelle vaalien aluspäivinä Niinistön kannatukseksi 63 prosenttia, kun toteutunut oli 62,7. Kantar TNS puolestaan ennakoi vaalien alla Helsingin Sanomille, että Niinistö saisi 58 prosenttia ensimmäisen kierroksen äänistä. Kantar TNS:n 22.–24.1.2018 tekemässä viimeisessä mielipidemittauksessa otanta oli kuitenkin vain 500 henkilöä. Ennusteen virhemarginaali oli tästä johtuen jopa 4,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Accuscoren julkista keskustelua herättänyt ennuste julkistettiin Iltalehdessä noin viikkoa ennen vaaleja. Sen mukaan Niinistön kannatus painuisi niukasti alle 50 prosentin, mikä olisi tiennyt kahden kierroksen vaalia. AccuScoren mallissa kakkossijasta kilpailivat kutakuinkin tasaluvuissa noin kolmentoista prosentin kannatuksella vihreiden Pekka Haavisto ja hänen kannoillaan valitsijayhdistyksen Paavo Väyrynen.

– Ykkönen ja kakkonen olivat ehdokkaista järjestyksessä oikein, mutta kokonaisvirhemäärä oli meidän ennusteemme osalta 23 prosenttiyksikköä, mikä on tietysti paljon, selvittää toimitusjohtaja Tuomas Kanervala.

Käytännössä tämä tarkoittaa Kanervalan mukaan sitä, että kaikkien ehdokkaiden kannatuksen virheitten summa oli kyseiset 23 yksikköä.

Accuscore pärjäsi paremmin viime eduskunta- ja kuntavaaleissa.

Kanervala kertoo, että edellisissä eduskuntavaaleissa vastaava virhesumma oli runsaat viisi prosenttiyksikköä ja viime kevään kuntavaaleissa noin kuusi. Ero presidentinvaaliin oli siis huomattava. Kanervala sanoo, että Accuscoren malli on rakennettu aikaisempien vaalien pohjalta ja siinä on hyödynnetty myös eduskuntavaaleja.

– Meidän mallimme perustuu siihen, että on ollut jonkinlainen ilmiö tai noste kakkos- tai kolmosehdokkaalla, joka on verottanut ykkösehdokkaan kannatusta. Nyt tällaista ei näissä vaaleissa syntynyt.

Accuscoren tuoreempi ennuste vaaliviikon lopulla oli jo oikeammilla jäljillä, sillä siinä Niinistön kannatus oli hieman yli 50 prosenttia. Sekin tosin jäi toteutuneesta kannatuksesta toistakymmentä prosenttiyksikköä. Toimitusjohtaja ei kuitenkaan pidä näiden vaalien epätarkkuuksia vakavina eikä usko yrityksen uskottavuuden kärsineen.

– Meillä on päivittäin kymmeniä ennusteita, jotka ovat oikein ja kymmeniä, jotka ovat väärin, ja tämä oli yksi muiden joukossa.

– Nyt täytyy tätä presidentinvaaliennustetta vähän viilata.

Kanervala muistuttaa, että presidentinvaalin tuloksen ennustaminen on vaikeampaa kuin muiden vaalien.

– Dataa on paljon vähemmän, ei ole olemassa perinteistä puoluekannatusta, ehdokkaat vaihtuvat ja myös ehdokkaitten kannatuksissa on yleisesti suurempia heilahteluita kuin puoluekannatuksissa.

Korjattu tieto Kantar TNS:n viimeisimpien mielipidemittauksien otannasta klo 14:34.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 46 Demokraatti
NYT LOPPUI JUOMINEN - Aiemmin nuoret ryyppäsivät Islannin kansallispäivänäkin
PÄÄTOIMITTAJALTA - Kun idoli paljastuu petturiksi
ANTTI HEIKKINEN - Menestyskirjailijalla on monta rautaa tulessa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat