Kotimaa

3,2% kahdessa vuodessa – Ylempien toimihenkilöiden työehdoista neuvottelutulos

Ylempien toimihenkilöiden työehdoista löytyi sopu.
Ylempien toimihenkilöiden työehdoista löytyi sopu.
Ylempien toimihenkilöiden työehdoista löytyi sopu.

Teknologiateollisuus ja akavalainen Ylemmät Toimihenkilöt YTN ovat saavuttaneet neuvottelutukset uusista työehtosopimuksista.

Asiasta tiedottaa Teknologiateollisuus.

Neuvottelutulokset koskevat teollisuuden sekä suunnittelu- ja konsulttialan ylempiä toimihenkilöitä ja tietotekniikan palvelualaa.

Jälkimmäisessä ratkaisussa on allekirjoittajana myös Tietoalan toimihenkilöt ry.

Neuvottelutulokset koskevat kaikkiaan noin 145 000:tä ylempää henkilöä.

Ratkaisuissa sovittiin palkoista kahdelle vuodelle. Kolmas sopimusvuosi on niin sanottu optiovuosi eli se on irtisanottavissa, jos palkkaratkaisusta ei päästä yksimielisyyteen.

Ensisijainen lähtökohta on, että palkantarkistusten suuruus, ajankohta ja toteutustapa neuvotellaan paikallisesti yritysten tilanteet huomioon ottaen.

Mikäli paikallista ratkaisua ei synny, palkkoja korotetaan kahden ensimmäisen sopimusvuoden aikana yhteensä 3,2 prosenttia liittojen sopimalla tavalla.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat