Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Ulkomaat

Iran luopuu osittain vuoden 2015 ydinsopimuksesta

Istock

Iran lakkaa toistaiseksi noudattamasta osaa vuoden 2015 ydinsopimukseen liittyvistä sitoumuksistaan. Asiasta kertoo Iranin ulkoministeriö.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kansallisen turvallisuusneuvoston mukaan päätös koskee rajoituksia, jotka kohdistuvat rikastettuun uraaniin ja raskaan veden varastoihin.

Neuvosto myös ilmoitti, että sopimuksessa vielä olevilla mailla on 60 päivää aikaa toteuttaa sitoumuksensa, jotka koskevat erityisesti pankkialaa ja öljyä. Nämä maa ovat Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä.

Iranin viranomaiset sanovat, että näitä maita on informoitu sitoumusten jäädytyksestä.

Sopimuksen tavoitteena on ollut estää Irania valmistamasta ydinasetta. Siinä Iran suostui muun muassa vähentämään uraanin rikastamisessa käytettävien sentrifugien määrää. Vastineeksi sovittiin Iranin vastaisten talouspakotteiden kumoamisesta.

Yhdysvallat vetäytyi sopimuksesta viime vuonna. Maa on myös asettanut Iranille talouspakotteita, jotka kohdistuvat muun muassa Iranin öljynvientiin. Yhdysvallat voi myös langettaa rangaistuksia muille maille, jotka jatkavat kaupankäyntiä Iranin kanssa.

Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Muun muassa ulkoministeri Mike Pompeo on arvostellut Irania kovasanaisesti.

Pompeo teki eilen päättyneen Arktisen neuvoston kokouksen jälkeen Irakiin yllätysvierailun ja sanoi syyksi Iranista tulevat kasvavat uhat. Pompeon mukaan mahdollisen hyökkäyksen uhka on välitön. Pompeo ei suostunut tarkemmin kertomaan, minkälaisista hyökkäyksistä olisi kyse.

Pompeon piti alun perin matkustaa Arktisen neuvoston kokouksesta Rovaniemeltä Saksaan, mutta hän perui vierailunsa ”tähdellisempien asioiden” vuoksi.

Juttua täydennetty kauttaaltaan 8.5.2019 kello 9.27.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE