Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Äänestys kiistellystä laista paljasti, kuinka kipeää se teki myös sosialidemokraateille

LEHTIKUVA / RONI REKOMAA
Politiikka

Rane Aunimo

Demokraatin toimituspäällikkö.

Kun eduskunta hyväksyi eilen täysistunnossaan potilasturvallisuuslain äänin 109-38, suurin huomio kiinnittyi niihin viiteen vasemmistoliiton kansanedustajaan, jotka äänestivät hallituksen esitystä vastaan.

Rane Aunimo

Demokraatti

Vastaan äänestäjien määrä kasvoi muutamalla oletetusta ja lakiesityksen tulosta eduskuntaan viime perjantaina. Katja Hänninen, Anna Kontula, Markus Mustajärvi, Jari Myllykoski ja Suldaan Said Ahmed asettuivat siis avoimesti lakia vastaan.

Viiden vastustajan määrä korostuu, kun sitä vertaa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kokoon, ryhmässä lain puolesta äänestäneisiin ja äänestyksestä poissa olleisiin. Lain puolesta äänesti vain seitsemän vasemmistoliiton edustajaa, kun ryhmän koko on seitsemäntoista.

Alle puolet äänesti siis hallituskumppanien mukana.

Ryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo sanoi eilen Demokraatille toivovansa, ettei tapaus hankaloita hallitusryhmien välistä yhteistyötä ja että kyseessä oli normaali hallituksen esitys, jonka suhteen kenelläkään ei ollut erityislupaa toimia toisin. Rangaistuksista hän ei halunnut kuitenkaan sanoa mitään. Tapana on, että seurauksiakin tulee.

Myös lain valmistelusta tikun nokkaan joutunut vastuuministeri, perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) kommentoi äänestyksen jälkeen Demokraatille, että hän toivoo hallitusyhteistyön jatkuvan normaalisti.

MUTTA kipeää laki teki muillekin kuin vasemmistoliittolaisille, koska sen tulkitaan puuttuvan hoitajien lakko-oikeuteen käytännön tasolla kuvattiinpa lakia kuinka tahansa puheissa ja paperilla. Lain tavoitteena on tietysti turvata potilaiden henki ja elämä, mutta monen edustajan on jo taustansa puolesta vaikea asettua pienipalkkaisia hoitajia vastaan.

Lisää aiheesta

Viime aikojen kuohuttavimmasta äänestyksestä oli poissa kaikkiaan 51 kansanedustajaa, neljäsosa koko eduskunnasta. Vain osa oli esimerkiksi työmatkoilla. Sosialidemokraateista 10 kansanedustajaa oli poissa äänestyksestä eli neljäsosa, keskustan eduskuntaryhmästä 11, vihreästä eduskuntaryhmästä 4 ja ruotsalaisesta eduskuntaryhmästä 2.

Kuriositeettina mainittakoon, että lakia vastaan tunteja puhuneesta perussuomalaisten ryhmästä yksi, puolueen puheenjohtajaksikin hakenut Sakari Puisto, äänesti tyhjää.

Äänestyksen koko tulos löytyy täältä.

SDP:N puolueväen sisällä hoitajien tilanteesta ja uudesta laista on käyty tiukkasanaista keskustelua viikkotolkulla. Enemmistö erilaisissa kanavissa mielipiteensä ilmaisseista vaikuttaa ymmärtävän hallituksen, lain ja eduskunnan selvän enemmistön perusteluja.

Yksittäiset henkilöt ovat olleet jyrkempiä ja väläyttäneet puolueesta eroamista tai puolueen vaihtamista ensi kevään eduskuntavaaleissa. Heille lakko-oikeus on pyhä ja lain perustelut tekopyhiä tai tarpeettomia sekä työnantajan puolelle asettumista.

Jyrkätkin reaktiot tai toimet suhteessa puoluevalintaan ovat vapaassa maassa vapaasti tehtävissä. Kokonaan oma kysymyksensä on, parantuvatko hoitajien asema tai työntekijöiden lakko-oikeus puolueesta eroamisella, jollain muulla hallituskokoonpanolla tai eduskunnalla. Vähän epäilen.

Viime kädessä hoitajien asia ratkaistaan neuvottelupöydässä ja me tiedämme, ketkä siellä istuvat. Se, että kriisi on ylipäänsä mittasuhteiltaan nyt käsillä oleva, kertoo kuitenkin laajemmasta epäonnistumisesta koko suomalaisessa yhteiskunnassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE