Ulkomaat
18.10.2019 09:52 ・ Päivitetty: 18.10.2019 09:52
Äänestystrilleri lauantaina brexitistä – Brittilehti arvioi: äänet menevät 321–318
Britannian pääministeri Boris Johnson on palannut Brysselin huippukokouksesta Lontooseen ja yrittää tänään maanitella parlamentin enemmistöä sopimuksen puolelle. Parlamentti kokoontuu huomenna harvoin nähtyyn lauantai-istuntoon ja ottaa silloin kantaa uuteen sopimukseen.
Sopimus joutuu tiukkaan koetukseen, mutta saattaa tulla lauantain äänestyksessä hyväksytyksi, arvioi Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen yliopistotutkija Timo Miettinen.
Sopimuksen hyväksynnän puolesta puhuu se, että hän Johnson saanut sen taakse suurimman osan kovan linjan konservatiiveista sekä useimmat kapinallisista, jotka potkittiin pois puolueesta syyskuussa.
Konservatiivien tukena ollut Pohjois-Irlannin unionistipuolueen (DUP) kymmenen edustajaa vastustavat sopimusta, joten mennäkseen läpi sen on saatava kymmenkunta ääntä työväenpuolueen parlamentaarikoilta. Heidän pitäisi äänestää oman puolueensa kielteistä kantaa vastaan.
– Työväenpuolueessa on ollut noin 20 edustajaa, jotka ovat sanoneet haluavansa sopimuksen. Työväenpuolue tosin kampanjoi sopimusta vastaan, joten äänestys näyttäisi menevän hyvin tiukoille, Miettinen sanoi STT:lle.
Jokainen ääni on tärkeä
Financial Times -lehden kartoituksessa kapinallisia työväenpuolueen jäseniä olisi ratkaisevaan äänestykseen mentäessä seitsemän, mutta tilanne elää viime metreille asti. FT:n arvion mukaan sopimus saisi 318 jaa-ääntä, mutta 321 äänestäisi sitä vastaan. Sky Newsin arviossa kannattajia löytyisi 316.
DUP:n kielteiseen kantaan ei Miettisen mielestä ole odotettavissa muutosta, vaikka Johnson saattaakin vielä yrittää ostaa puoluetta tuekseen jollakin taloudellisella lupauksella. DUP:lla on parlamentissa kymmenen edustajaa.
– Tämä on hyvin vaikea päätös DUP:n kannalta, koska sopimus käytännössä eriyttää Pohjois-Irlannin muusta maasta. Tässä on syvälle menevä erimielisyys, joka menee täysin DUP:n tavoitteita vastaan. On vaikea nähdä, että he siirtyisivät kannattamaan.
DUP on tänään ilmoittanut, että se ei aio äänestää tyhjää, vaan antaa äänensä sopimusta vastaan.
Johnson vahvoilla ennen vaaleja
Jos Johnson saa sopimuksen vietyä läpi, vahvistuu hänen asemansa ennestään matkalla kohti seuraavia parlamenttivaaleja, jotka voivat olla edessä varsin pian. Konservatiiveilla on mahdollisuus saada parlamentissa yksinkertainen enemmistö, Miettinen ennakoi. Johnsonin valinta konservatiivien johtoon vankisti puolueen asemaa suhteessa brexit-puolueeseen.
Kansallismielisen ja kovaa brexitiä ajavan puolueen kannatus huiteli keväällä jopa yli 20 prosentissa, mutta on sittemmin hiipunut selvästi.
– Johnsonin tavoite oli toteuttaa brexit. Sen tämä sopimus tekee ja radikaalimmin kuin mitä Theresa Mayn sopimus olisi tehnyt, Miettinen sanoi.
Samalla hän on kuitenkin tehnyt varsin merkittävän myönnytyksen verrattuna aiempiin kannanottoihin hyväksymällä, että Irlannin merelle tulee käytännössä tulliraja.
– Pohjois-Irlanti jää melkein kaikilta relevanteilta osilta osaksi EU:n sääntelyjärjestelmää, ainakin kunnes uusi järjestelmä saadaan voimaan.
Miettisen mukaan on täysin mahdollista, että Pohjois-Irlannissa aletaan entistä enemmän harkita yhdistymistä Irlannin tasavallan kanssa. DUP ja muut unionistit tietysti vastustavat tätä ajatusta viimeiseen asti.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.