Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

11.2.2022 10:30 ・ Päivitetty: 11.2.2022 10:30

Aborttien määrä romahti Texasissa – osavaltion uusi laki kieltää käytännössä kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen

Aborttien määrä Texasissa Yhdysvalloissa on romahtanut sen jälkeen, kun osavaltion tiukka aborttilaki tuli voimaan. Tuoreiden tilastojen mukaan abortteja tehtiin lain tultua voimaan 60 prosenttia edellistä kuukautta vähemmän, kertoo muun muassa Guardian.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lain tultua voimaan syyskuussa abortteja kirjattiin Texasissa vajaat 2  200. Elokuussa abortteja oli tehty yli 5  400.

Texasin aborttilaki kieltää käytännössä kaikki abortit kuudennen raskausviikon jälkeen, eli jo ennen kuin moni nainen tietää olevansa raskaana. Laki on tiukin Yhdysvalloissa käyttöön otettu aborttilaki sen jälkeen, kun aborttioikeus turvattiin liittovaltion tasolla korkeimman oikeuden vuoden 1973 kuuluisalla Roe vastaan Wade -päätöksellä.

Ennakkopäätöksen nojalla monet konservatiivisten osavaltioiden aborttilait on sittemmin todettu perustuslain vastaisiksi. Texasin laki onnistuu kuitenkin kiertämään Roe vastaan Wade -päätöstä. Se ei suoraan rankaise abortin hankkinutta naista, vaan sallii yksityisten kansalaisten haastaa oikeuteen tahoja, jotka auttavat naista abortin toteuttamisessa.

Monet texasilaisnaiset ovat matkustaneet satoja kilometrejä naapuriosavaltioihin tai kauemmas tekemään abortteja. Useissa osavaltioissa aborttiklinikat ovat ruuhkautuneet.

Aborttia vastustava kansalaisjärjestö Texas Right to Life sanoi tuoreiden lukujen julkaisun jälkeen, että uusi laki on ollut menestys.

Yhdysvaltain konservatiivienemmistöinen korkein oikeus päätti joulukuussa, että Texasin laki saa pysyä voimassa. Korkein oikeus saattaa jopa kumota Roe vastaan Wade -päätöksen myöhemmin tänä vuonna odotetussa päätöksessä.

Aborttiklinikat liberaaleissa osavaltioissa ovat jo valmistautuneet tähän laajentamalla toimintojaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU