Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Afganistanissa Talebanin valtaan astumisesta on kulunut vuosi – lukuisat rajoitukset ovat ajaneet naisten ja tyttöjen elämän ahtaaksi

Vuosi sen jälkeen, kun Yhdysvallat vetäytyi Afganistanista ja äärijärjestö Taleban astui valtaan, elämä maassa on muuttunut todella ahtaaksi naisille ja tytöille.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Useat valtiot ja ihmisoikeusjärjestöt ovat vedonneet afganistanilaisten naisten ja tyttöjen puolesta viime aikoina.

Afganistanissa rajoitetaan nyt niin naisten liikkumista, vaatetusta, opiskelua ja työntekoa. Myös maata koetteleva nälkäkriisikin ravistelee eniten naisia ja tyttöjä, järjestöt sanovat.

Monet naiset käytännössä teljetty koteihinsa

Taleban on vaatinut naisia pysymään kodeissaan, ellei heillä ole hyvää syytä liikkua ulkona. Naiset eivät enää saa matkustaa yksin kotipaikkakuntansa ulkopuolelle tai ulkomaille, vaan heillä on oltava mukanaan miespuolinen perheenjäsen saattajana.

Toukokuussa naiset määrättiin käyttämään vartalon ja kasvot verhoavaa asua, mieluiten burkaa.

Valtaan tultuaan Taleban pakotti naisia pois viroistaan valtion palveluksessa. Maailman työjärjestön (ILO) mukaan naisten työssäkäynti väheni 16 prosenttia viime vuoden lopulla.

Afganistanissa valtion yläkoulut ovat pysyneet suljettuina tytöille maaliskuusta lähtien. Tytöt saavat käydä alakoulua, mutta Taleban-liikkeen sisällä uskonoppineilla on ollut erimielisyyksiä tyttöjen kouluttamisesta alakoulua edemmäksi.

Pelastakaa Lapset -järjestön uudessa raportissa kerrotaan, että lähes puolet yläkoulu- ja lukioikäisistä tytöistä ei tällä hetkellä käy koulua ja neljäsosalla on masennusoireita.

Opettaja perusti salaisen koulun tytöille

Joitain yksityiskouluja on yhä avoinna, ja ympäri maata on perustettu myös maanalaisia kouluja tytöille.

Uutistoimisto AFP:n haastattelussa yksi opettajista, 40-vuotias naisopettaja Tamkin kertoi muuttaneensa kotinsa salaiseksi kouluksi 25 tytölle. Hänen sukunimeään ei julkaistu turvallisuussyistä.

Tamkin itse menetti työnsä maan opetusministeriössä Talebanin tultua valtaan. Nuoruudessaan, Talebanin aiemman valtakauden aikana 1996-2001 hän oli joutunut keskeyttämään koulunkäyntinsä, kun kaikkien tyttöjen koulunkäynti kiellettiin.

-  En halua, että nämä tytöt kokevat saman kuin minä. Heillä tulisi olla parempi tulevaisuus, Tamkin sanoi.

Ahtaassa huoneessa hän opettaa eri-ikäisille tytöille englantia ja muita kouluaineita.

-  Laitamme vielä tietomme hyvään käyttöön sitten (kun Taleban on lähtenyt), sanoi Tamkinin opissa oleva 17-vuotias Maliha.

Yliopistoa naiset saavat toistaiseksi käydä, mutta erillään miesopiskelijoista ja vain rajoitetusti, koska naispuolisista opettajista on pulaa. Ilman yläkouluopetuksen järjestämistä tulevaisuudessa myös naisten yliopiston käynti on uhattuna.

Nälkäkriisistä kärsivät tytöt enemmän kuin pojat

Kaiken lisäksi valtaosa afganistanilaisista elää tällä hetkellä ruokapulan keskellä, jonka seurauksena miljoonat lapset kärsivät akuutista aliravitsemuksesta.

Pelastakaa Lapset -järjestön raportin mukaan tytöt kokevat puutetta ravinnosta lähes kaksi kertaa useammin kuin pojat.

-  Tytöt kärsivät pahenevan tilanteen vakavimmat seuraukset. He jäävät useammin ilman ateriaa, joutuvat eristetyiksi, kärsivät henkisesti ja jäävät kotiin, kun pojat käyvät koulua, sanoi Pelastakaa Lasten Afganistanin maajohtaja Chris Nyamandi järjestön tiedotteessa tällä viikolla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE