Kotimaa

”Aiempi talvisodan tarina ei enää itsessään ole vahva motivoiva tekijä”

Getty Images
Getty Images
Getty Images

Nuorten mielestä suomalaisten keskinäinen eripuraisuus ja eriarvoistuminen ovat maan turvallisuudelle ulkoisia uhkia suurempia riskejä, sanoo nuorten asenteita tutkinut Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden professori Jarno Limnéll.

– On erittäin tärkeää pitää Suomi tasavertaisena ja tasa-arvoisena yhteiskuntana, jotta nuorilla säilyy motivaatio puolustaa sitä. Aiempi talvisodan tarina ei enää itsessään ole vahva motivoiva tekijä, Limnéll sanoo STT:lle.

– Jos olemme yhtenäisiä, tulee ulkopuolelta mitä tahansa, sen kanssa kyllä pärjätään. Jos olemme eripurainen maa, silloin ulkoistenkin uhkien vaikuttavuus isompi. Näin nuoret ajattelevat, Limnéll summaa.

Limnéllin ja sotatieteiden tohtori Jari Rantapelkosen tutkimus suomalaisnuorten turvallisuusnäkemyksistä julkaistaan tiistaina.

Itä-Suomessa uhkana pidetään Venäjää, lännessä maahanmuuttoa

Limnéll kertoo tutkimuksen paljastaneen muun muassa, että nuorten huolenaiheiden vaihtelevat siitä riippuen missä puolella maata he asuvat. Pääkaupunkiseudun nuoria huolestuttaa erityisesti syrjäytyminen, länsisuomalaisia mietityttävät maahanmuutto ja terrorismi. Monet Itä-Suomen nuoret kertovat pitävänsä Venäjää uhkana, ja pohjoisessa nuoria huolestuttaa turvallisuusviranomaisten saatavuus.

– Lisäksi monet nuoret naiset kertoivat haluavansa suuremman roolin suomalaisessa turvallisuudessa, sanoo Limnéll.

– Naisten kiinnostuksen aliarvioinnin tai vaientamisen sijaan täytyisikin miettiä keinoja, miten naisten osallistumista voitaisiin lisätä.

Tällä en tarkoita pakollista asevelvollisuutta naisille, vaan esimerkiksi tietoa kodin varautumisesta ja kursseja kyberinformaatiovaikuttamisesta, Limnéll tarkentaa.

Myös median rooli yhteiskunnassa mietityttää nuoria, joista monet ihmettelevätkin, miksi niin sanotut valemediat saavat toimia, Limnéll kertoo.

Hän kuitenkin muistuttaa, että vahvin vaikutus suomalaisiin nuoriin on heidän lähipiirillään.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat