Kotimaa
8.10.2023 06:23 ・ Päivitetty: 8.10.2023 09:26
Aikuinen ja neljä lasta menehtyivät tulipalossa Vantaalla
Viisi ihmistä on kuollut tulipalossa Vantaalla Hakunilassa sunnuntaina aamuyöllä, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi. Tulipalo syttyi Heporinteessä sijaitsevan kerrostalon alimmassa kerroksessa.
Hälytys- ja valvontatoimintasektorin johtaja, ylikomisario Jussi Huhtela Itä-Uudenmaan poliisista kertoo STT:lle sunnuntaiaamuna, että asunnossa oli palon syttyessä kaksi aikuista ja neljä lasta.
Huhtelan mukaan yksi aikuinen selviytyi palosta, mutta aikuisista toinen ja lapset kuolivat elvytysyrityksistä huolimatta. Keski-Uudenmaan pelastuslaitos tiedotti aamuneljän aikaan sunnuntaina, että palolle altistuneet tuotiin ulos asunnosta. Huhtela täydentää, että palosta selviytynyt pääsi itse huoneistosta ulos.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä, ja toistaiseksi tutkinta on Huhtelan mukaan alkuvaiheessa.
- Alustava selvitys on käynnissä. Joka tapauksessa tähän tutkintaan osallistuvat sekä poliisi että pelastus(laitos). Meillä ei ole tällä hetkellä rikosepäilyä, mutta tutkinta on hyvin alkuvaiheessa, Huhtela sanoo STT:lle ennen aamukahdeksaa.
Huhtela kertoo poliisin tiedottavan lisää palosta sunnuntain aikana.
Viiden henkilön kuolema samassa palossa on poikkeuksellinen. Keski-Uudellamaalla kuoli tulipaloissa koko viime vuoden aikana yhteensä neljä henkilöä ja sitä edellisenä kaksi.
Uutisen kuva vaihdettu kello 12.26
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.