Suomalaisten kulttuurimessujen pioneeri, Turun kansainväliset kirjamessut, aloitti vähän epäviihtyisällä, mutta silti isommitta vaivoitta tavoitettavalla Artukaisten aluella vuonna 1990. 34 vuotta messuja on niillä sijoilla pidetty, mutta muutto lienee edessä, kun Turun Messut Oy haluaa pois Artukaisten messukeskuksesta. Kiikarissa on nyt Logomon alue ja ehkä sen kulttuurikeskuksen kylkeen joskus nouseva areenakompleksi.

Mikäli tämä vuosi tosiaan oli kirjamessujen viimeinen vanhassa messukeskuksessa, hyvät olivat jäähyväiset. Ohjelmassa oli paljon mukavia uutuuksia, kävijöitä vähintäänkin riittävästi ja yleistunnelma taas yhteisöllinen. Koko kirjaväki – tekijät, kustantajat, kirjakauppiaat ja lukijat – vaikutti olevan yhteisessä rintamassa vastustamassa koko kulttuurialaan kohdistuvia leikkauksia.

KAIKKIAAN SEITSEMÄN esiintymislavan tai -pisteen välejä sukkuloidessa sai kuulla paljon puhetta syksyn uutuuksista, kirja-alan näkymistä ja vähän pelimaailman ihmeistäkin, sillä kirjamessujen teemana olivat tänä vuonna juuri pelit.

Vihreiden kansanedustaja ja ministeri, edelleen aktiivinen yhteiskunnallinenkeskustelija Osmo Soininvaara oli messuilla kertomassa muistelmateoksestaan Voittoja ja tappioita, jota hän ei ole halunnut nimetä omaelämäkerraksi. Cityvihreänä tunnettu “Ode” vastasi näin lavahaastattelijan kysymykseen siitä, millaiset asiat tekevät hyvän kaupungin:

– Olen voimakkaasti hyvän urbanisaation puolella. Haluan, että Turustakin tulee hyvä, urbaani kaupunki, etteivät Helsinki ja Tampere ole ainoat. Mutta olen myös ajamassa Helsingin vahvistumista ja sitä, että siitä tulee paljon parempi asuinpaikka kuin se nyt on. Se on koko ajan parantunut, mutta paljon parannettavaa siinä vielä on. – – -Sivuutan itsestään selvänä kaikki luontonäkökohdat, ja sanon, että hyvä kaupunki on sellainen, jossa ihmiset oleskelevat. Esimerkiksi täällä Turussa jalkakäytävien tehtävä on ainoastaan se, että ihmiset voivat kävellä paikasta toiseen eivätkä hirveästi törmäile toisiinsa. Mutta ne eivät ole sellaisia, että kaupungin keskustassa olisi hyvä olla. Siihen suuntaan kaupunkeja pitäisi nyt kehittää.

Osmo Soinivaara oli muistelemiensa äärellä

Samaisella messujen päälavalla nähtiin parin tunnin perästä oinenkin vihreiden ex-kansanedustaja kertomassa muistelmateoksestaan. Pirkka-Pekka Peteliuksen teos on nimeltään Ensilento ja viimeinen mohikaani. Muistelija, joka on myös taitava näyttelijä, lämmitti yleisöään muun muassa vaatimalla Turkua takaisin maamme pääkaupungiksi. Kirjansa ideaa hän kuvaili näin.

– Se on fragmenttikirja. Siinä on yksittäisiä, ison historiankirjoituksen kannalta mahdollisimman pienimerkityksisiä lapsuusajan muistoja. Esineitä, ihmisiä, tunnelmia, mitä tahansa tuokiokuvia. – – – Minusta ihmisen persoonallisuuden tärkeimpiä ilmiöitä on se, että lapsuudessa me imemme päässämme olevalle “kiintolevylle” asioita, jotka kokeneemmalla ihmisellä eivät sinne välttämättä enää takerru.

Pirkka-Pekka Petelius otti yleisönsä.

– Kun lähtee kitjoittamaan on turha alkaa ensimmäisenä teoksenaan tehdä mitään maailmanhistorian suurinta järkälettä, vaan lähteä lähinnä itseään olevan intuitiivisen kirjallisen ilmaisutavan kautta. Intuitio oli kirjani punainen lanka eli että lähden liikkeelle yhdestä muistosta, joka johtaa muihin muistoihin. Sieltä aukesi myös sellaisia muistoja, joita en muistanut muistavani – no nyt alkaa mennä aika syvälle… Tämä oli hyvin mielenkiintoinen prosessi, jossa en ajatellut yhtään, että minkälainen kokonaisuus kirjasta muodostuu. Minulla ei ollut sen kummempaa dramaturgiaa, kunhan vain kerroin – en jälkiviisaasti tulkiten, en silotellen, en siistien, en dramatsoiden vaan niin puhtaana kuin asiat vain lapsen kokemana saatoin kuvata.

Ylen ykkösuutisankkurin hommista eläköitynyt Matti Rönkä pääsee nyt keskittymään kirjailijantyöhön, jota hän on ehtinyt sivutoimisesti harjoittaa jo parikymmentä vuotta. Hänen uusin teoksensa on 1960-70-luvun tanssilava-Suomeen sijoittuva Onnen kaukoranta.

– Halusin luoda siihen kerrankin päähenkilön, jolla ei ole kauhean traumaattinen tausta. Minä olen kirjoittanut kaksitoista romaania samanlaisesta miehestä, mutta Antti Tuuri on tehnyt sellaisia varmaan kolmekymmentä, ja ne ovat silti kaikki mestarillisia. Huomasin tämän kirjan kirjoitusvaiheessa, että pitää ihmiselle rakentaa jotain ristiriitaa, jotta sen motiivit tulisivat uskottaviksi ja ymmärrettäviksi. – – – Kun olen itse osunut siihen samaan aikakauteen kuin romaanini päähenkilö, on mukava kirjoittaa sellaisesta epookista, jonka muistaa ja tunnistaa. Siihen sisältyy paljon positiivista nostalgiaa.

Kirjailijat Virpi Hämeen-Anttila ja Matti Rönkä sekä heitä haastatellut toimittaja Juha Roiha.

UUTENA OHJELMANUMERONA Turun messuilla käytiin kirja-alan ajankohtaisia asioita käsitellyt tietovisa, jossa peliin heittäytyivät kansanedustajat Tiina Elo (vihr), Timo Furuholm (vas) ja Annika Saarikko (kesk). visailun juontaneen kirjallisuuslehti Parnasson tuottaja, kirjailija Karo Hämäläisen kysymyspatteristo käsitteli muun muassa kirjailijoiden keskiansioita, tekijänoikeusasioita, kirjastokorvauksia ja kirjamyyntitilastoja. Tasaisen kisan voittajaksi selvityi Annika Saarikko.

Osallistujat saivat myös alkuun nimetäviimeaikaisen mieleenjääneen lukukokemuksensa.

Tietovisan tuoksinassa Timo Furuholm, Tiina Elo ja Annika Saarikko.

– Syksyn kirjoista viimeisin lukemani on Riikka Pulkkisen uusi romaani Viimeinen yhteinen leikki, joka käsittelee erilaisia lapsia. Aihepiiri kolahtaa itseeni juuri nyt kovasti, hiljattain kolmannen lapsensa saanut Saarikko.

– Palasin tänä syksynä Anni Kytömäen Margaritaan, kun nyt on ollut aikamoisia luonnontuhoja esillä. Kytömäen kiroja voin suositella kaikille, ne ovat yhtäaikaa sekä luku- että luontokokemuksia, Tiina Elo kiitteli.

– Kirjastosta lainasin äskettäin Pirkko Saision hienon teoksen Passio, se teki kyllä ison vaikutuksen, kertoi Timo Furuholm.

MESSULAUANTAINAKIN oli tarjolla uudenlaisesti virittyneitä kirjakeskusteluja. Täpötäydessä messukeskuksen kokoustilassa pidetyssä virkeässä sessiossa oli otsikkona “Kirjat, joita emme ole lukeneet”, ja siinä itsensä likoon laittoivat Turun kirjamessujen ohjelmajohtaja Vilja-Tuulia Huotarinen, Helsingin kirjamessuilla vastaavaa hommaa hoitava Ville Blåfield ja runoilija Heli Laaksonen. He myös kaivoivat yleisöstä “tunnustuksia” lukematta jääneistä kirjoista, ja niissä riitti skaalaa Seitsemästä veljeksestä Kari Hotakaiseen.

Ville Blåfieldin paljastama valkea läiskä omalla lukukartallaan oli heti kova..

– Menin viime vuonna Helsingin kirjamessujen alla möläyttämään tämän totuuden suorassa radiolähetyksessä Ruben Stillerin haastattelussa. Kun marssin sieltä Pasilan radiostudiosta Messukeskukseen, jonne tulivat presidenttiehdokkaat paneelikeskusteluun. Olli Rehn oli sattunut kuuntelemaan haastattelun, ja tuli minua välittömästi piikittelemään, kun olin mennyt tunnustamaan, etten ole lukenut Linnan Tuntematonta sotilasta.

– Tuntematon sotilas on esimerkki kirjasta, josta pystyn melkein muodostamaan sellaisen valemuiston, että olisin sen lukenut. Se on niin vahvasti kansallista kaanonia.

Heli Laaksosenkin puutelistalla oli tuhti klassikko.

– Taru Sormusten herrasta. Minä aina yritän sitä… En ole nähnyt myöskään siitä tehtyjä elokuvia. Tiedän siitä kyllä jotain irrallisia asioita. Jos joku sanoo Frodo, niin tiedän sen liittyvään siihen teokseen. Mutta en tiedä, kuinka pihalla olen siihen kirjaan liittyvistä kulttuurisista viittauksista, kun en ole niitä lainkaan tunnistanut. Mutta aika hyvin olen silti pärjännyt, kun olen tänne kirjamessuillekin päässyt esiintymään.

– Harry Pottereita olen puolestaan lukenut vain kirjakaupassa seisaaltani. Olen ajatellut, että kun vähän sitä luen, niin tiedän, että miten niissä teksti kulkee, runoilija jatkoi tunnustuksiaan.

Heli Laaksonen, Ville Blåfield ja Vilja-Tuulia Huotarinen paljastivat valkeita läiskiä lukukartastoltaan.

Vilja-Tuulia Huotarisella olisi ollut tarjota pidempikin lista lukemattomia.

– Lukematta on muun muassa Alastalon salissa, terveisiä vaan sinne Volter Kilpi -viikoille. Nykykirjailijoiden teoksia, joihin haluaisin tutustua, mutta en vaan ole vielä saanut luetuksi on esimerkiksi Ida Turpeisen Elolliset. Jukka Viikilän tuotannosta olen lukenut vain runoja, en kumpaakaan hänen Finlandia-palkittua romaanian. Ainoa kokeiluni äänikirjojen parissa oli, kun laitoin korvanapeista tulemaan Viikilän Engel-romaanin. Olin aivan ihmeissäni… Mitä tämä on, mitä nyt tapahtuu! Kävelen metsässä ja minun pitäisi kuunnella jotain tarinaa jonkun muun kertomana. En pystynyt menemään siihen yhtään sisään. Lopetin noin kahden ja puolen luvun jölkeen, ja sen jälkeen en ole äänikirjaa kokeillut.

Blåfield ja Laaksonen vähän pehmensivät kommentillaan Huotarisen törmäyskokemusta.

– Viikilä on aika huono valinta äänikirjailijaksi, koska hänen kirjoittamistapansa on rakentaa tekstiin tietynlaista himmeliä, jota lukiessa ainakin minulle tulee tarve saada lehteille sivuja taaksepäin, palailla ja pysähdellä, sanoi Blåfield.

– Tykkäsin lukea lukea sitä Engel-kirjaa, mutta eihän sitä nyt mettäs voi kuunnella. Sehän kertoo Helsingin vanhojen kortteleiden suunnitteluhistoriasta, Laaksonen virnuili.

JUURI AUDIOVIIHTEEN äärellä olivat sen sijaan muusikko-komediapanelisti Mikko Kuustonen ja stand up -koomikko Fathi Ahmed, jotka yhdessä näyttelijä Lina Schifferin ja tuottaja-ohjaaja Essi Hellénin kanssa ovat mukana audioshowssa Sukupolvileikkaus, jota tehdään äänikirjapalvelulle.

Buumeri ja milleniaali: Mikko Kuustonen ja Fathi Ahmed.

Hellen tenttasi Kuustosta (s.1960) ja Ahmedia (s.1991) heidän omista sukupolvistaan. Mika on hävettävintä buumeriuudessa, Mikko Kuustonen?

– Ne asiat tuntuvat lisääntyväen vuosien vieriessä. Olen tehnyt aika paljon komediapaneelia telkkarissa, ja mukana on ollut enempi sellaisia hitaita ajattelijoita kuten Tuomas Kyrö ja Miika Nousiainen. Nyt on ryhmässä milleniaaleja, ja tuntuu kuin kuuntelisin heitä koko ajan kaksinkertaisella nopeudella. Siinä oli pientä haastetta, mutta olen toipunut.

Fathi Ahmed:

– Ei me musta niin hirveen nopeesti puhuttu. Mikko pysyi mun mielestä ihan hyvin mukana. Vähän se hiero silmiään ja yritti vaan pysyä perässä. Se puhu aina jostain isoista levyistä, mitä joskus tehtiin…

– Kuulostat, Fathi, joltain mun omaishoitajalta. Mutta kyllähän tämä olikin mulle vähän sellaista kuntouttavaa päivätoimintaa, tuumi Kuustonen paneelirupeamastaan.

Messuvaellus oli hyvä päättää tällä kertaa uuden ja raisun keskustelutyypin parissa. Paitsi että tämän vuoden Turun kirjamessuilla ensimmäistä kertaa roustattiin, siellä myös räntättiin.

Räntti oli keskustelu- tai räyhäsessio, jossa eri alojen kulttuuri-ihmiset saivat luvan kanssa ja Rosa Meriläisen provosoimana purkaa sydäntään ajankohtaisista epäkohdista. Mukana jurnuttamassa olivat näyttelijä Hannu-Pekka Björkman, toimittaja Mia Halonen, kriitikko Artemis Kelosaari ja kustantaja Seppo Lahtinen.

Ränttäys käynnissä: Hannu-Pekka Björkman (vasemmalta), Mia Halonen, Rosa Meriläinen (selin), Artemis Kelosaari ja Seppo Lahtinen.

Hallituksen toimeenpanemat kulttuurileikkaukset olivat tämän kriittisen paasauksen yhteinen nimittäjä. Hannu-Pekka Björkman naulasi aatoksensa siitä näin.

– “Ne laskee köyhien velat yhä tappion puolelle”, lausui aikoinaan Samuli Paronen. Vallalla on käsitys, että kulttuuri olisi jotain, joka on yhteiskunnan sivutuote. Ei, vaan se on yhteiskunnan ja meidän elämämme päämäärä. Muuten ei ole olemassa mitään sellaista, jonka keskellä me täällä kirjamessuillakin olemme – ihmiskunnan muistin ja historian. Jos sitä ei vaalita, ei suojella, on hyvä kysyä, mitä jää jäljelle. Jos ihmiskunnassa olisi vähän vähemmän räjäytetty, kaivettu ja kaadettu, ja sen sijaan tehty taidetta, meidän elämämme olisi huomattavasti ihanampaa ja helpompaa.