Politiikka
22.2.2023 18:00 ・ Päivitetty: 22.2.2023 17:47
”Aivan älytöntä ja vastoin oikeusvaltion perusperiaatteita” – keskusta yritti ohjeistaa tuomioistuimia EU-lainsäädännön tulkinnassa
Tulkinnat susien metsästystä puineen maa- ja metsätalousvaliokunnan keskiviikon kokouksesta poikkeavat voimakkaasti toisistaan. Suden kannanhoidollista metsästystä koskevan metsästyslain muutoksen käsittely keskeytyi tänään, kun SDP ja vasemmistoliitto marssivat ulos.
Vihreiden ja useiden muiden hallituspuolueiden mukaan syynä oli keskusta, joka ”iski jälleen” ja yritti toistaa marraskuun luonnonsuojelulain käsittelyssä nähdyn temppunsa opposition tuella toteutetuista muutoksista. Keskustan mukaan vihreät ja muut käsittelyn ulosmarssillaan keskeyttäneet hallituspuolueet estivät eduskunnan tahdon toteutumisen.
RIIDAN taustalla on suden metsästyksestä tehty kansalaisaloite, jonka pohjalta maa- ja metsätalousministeriö on sorvannut pykälämuutosta koskevan esityksen metsästyslakiin. Ministeriö ja aloitteen allekirjoittajat haluavat helpottaa kannanhoidolliseksi kutsumaansa suden metsästystä, joka on ollut tuomioistuinten määräämien kaatolupien täytäntöönpanon keskeytysten vuoksi takkuista.
Vihreitä maa- ja metsätalousvaliokunnassa edustavan Satu Hassin mukaan keskusta yritti oikeisto-opposition tuella ohjeistaa tuomioistuimia.
– Tämä asiahan olisi mennyt valiokunnasta läpi jo viikko tai jopa kaksi viikkoa sitten, ellei valiokunnan puheenjohtaja olisi kivenkovaa ajanut mietinnön perusteluihin ohjeita siihen miten oikeusistuimien pitää EU-lainsäädäntöä tulkita.
– Se on minusta aivan älytöntä ja vastoin oikeusvaltion perusperiaatteita, Hassi toteaa Demokraatille.
EU:n luontodirektiivin mukaan suden metsästys on lähtökohtaisesti kiellettyä. Kiellosta voi poiketa vain tietyin ehdoin, jos se ei vaaranna susien suojelutasoa tai sen saavuttamista. Poikkeusten perusteluja ovat Suomessa tulkinneet hallinto-oikeudet sen jälkeen, kun riistakeskuksen myötämistä kaatoluvista on tehty valituksia.
Lisää aiheesta
Maa- ja metsätalousvaliokunnan puheenjohtaja Anne Kalmari (kesk.) myöntää, että pykälämuutoksen perusteisiin ajettiin ohjeita tuomioistuimille, mutta se ei hallituskumppaneille kelvannut.
– He eivät halunneet perusteisiin mukaan esimerkkejä kansainvälisestä oikeuskäytännöstä, joilla tuomioistuinten ylikireitä tulkintoja olisi lievennetty.
Kalmarin mukaan pelkkä pykälän muuttaminen olisi säilyttänyt nykytilanteen ennallaan eli perusteluteksteillä olisi ollut merkitystä siihen miten tuomioistuimet EU-säädöksiä tulkitsevat.
HALLITUSKUMPPANIT eivät Kalmarin mukaan halunneet perusteluihin mainintaan myöskään sosiaalisesta kestävyydestä, joka olisi huomioitu susikannan koon ohella kannanhoidollisesta metsätyksestä päätettäessä.
Mitä sosiaalinen kestävyys tässä yhteydessä tarkoittaa?
– Sitä, että kannanhoidollisen metsätyksen perusteissa on huomioitava myös paikallisten ihmisten kärsimykset, kotieläinten tappamiset ja muut.
Keskusta olisi halunnut perusteisiin myös selkeän velvoitteen koirasusien poistamiseksi.
Maa- ja metsätalousvaliokunnan kokous keskeytyi, kun SDP ja vasemmistoliitto olivat marssineet ulos. Hassin mukaan vihreiden edustajat ilmoittivat tämän jälkeen, ettei riitaisista asioista voida äänestää väliaikaisella enemmistöllä. Asia varmistettin vielä eduskunnan apulaispääsihteeriltä.
Satu Hassi pitää Kalmarin toimintaa iltalypsyn yrityksenä.
– Hän oli valmis rikkomaan hallituksen pelisääntöjä eikä ensimmäistä kertaa. Vihreät olisivat halunneet muutoksia keskiviikkona käsittelyssä olleeseen pohjapaperiin, mutta muutosta halusivat varsinaisesti ne, jotka halusivat iltalypsyä hallituksen esityksen päälle.
”Toivon, että löytyy sellainen hallituspohja”
Kalmarin kiistää iltalypsyn ja vetoaa eduskunnan tehneen jo päätöksen kansalaisaloitteen pohjalta viime lokakuussa.
– Eduskunnan enemmistö on päättänyt suden kannanhoidollisesta metsästyksestä. Vihreät ja vasemmisto saivat jo poiketa hallituksen linjasta. Nyt kun eduskunnan päättämää asiaa laitetaan toteen, niin se ei heille käy.
Kalmarin mukaan kansalaisaloitteen pohjalta tehdyn mietinnön lausumat velvoittavat myös seuraavaa hallitusta.
– Siellä on velvoite antaa tämä sama pykälä ja todennäköisesti muitakin pykäliä joka tapauksessa. Toivon, että löytyy sellainen hallituspohja, jossa enemmistö haluaa suden kannanhoidollisen metsätyksen tapahtuvan. Nyt asian käsittely väistettiin ulosmarssilla.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Politiikka
22.2.2023 14:21
Työt keskeytyivät kahdessa valiokunnassa ulosmarssiin – SDP:n Heinäluoma: ”Olisiko vaalit tulossa?”