Politiikka

Akavan Fjäder, 60, uhkuu jatkohaluja: ”En tunne itseäni ikälopuksi”

Nora Vilva
Nora Vilva

Korkeastikoulutettujen palkansaajakeskusjärjestö Akava pitää liittokokouksensa vuonna 2020. Ensi viikolla 60 vuotta täyttävää Sture Fjäderiä kiinnostaa jatkaa järjestön johdossa.

– Kyllä se nyt tuntuu siltä, että aion olla ehdolla. Olen fyysisesti kunnossa, haluan ajatella modernisti tulevaisuuteen katsoen, enkä tunne itseäni ikälopuksi, hän muotoilee.

Fjäder on johtanut Akavaa vuodesta 2011. Jatkaminen kutkuttaa nykyistä puheenjohtajaa siksikin, että Akavan uudistamisen projekti on hänen mukaansa kesken.

– Akavalaisten velvollisuus on luoda uutta hyvinvointiyhteiskuntaa ja sen rahoitusta, ja rakentaa uudentyyppistä työelämää ja työtä, Fjäder perustelee.

Hän sanoo syttyvänsä yhä edelleen siitä, että ”tuossa taitaa olla meidän kädenjälkemme”.

Virallisen ilmoituksen omista aikeistaan Fjäder lupaa kertoa vasta kesän jälkeen.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat