Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Politiikka

Äkillinen täyskäännös eduskunnassa, näin kääntyi kokoomuksen takki: ”Rouva puhemies, emme me jää kaipaamaan aktiivimallia”

Lehtikuva / Martti Kainulainen
Tuhansia mielenosoittajia kokoontui SAK:n järjestämään aktiivimallin vastaiseen mielenilmaukseen Helsingin Senaatintorille 2. helmikuuta 2018.

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään hallituksen esitystä eduskunnalle aktiivimallin leikkureiden ja velvoitteiden kumoamista koskevaksi lainsäädännöksi. Kokoomuslaisten puheenvuoroista kävi yllättäen ilmi, ettei kokoomuskaan enää tue leikkuria.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Keskustelun aloittaneessa puheenvuorossaan vasemmistoliiton kansanedustaja Markus Mustajärvi kritisoi aktiivimallia ja toivotti sille ”hauskat hautajaiset”. Hänen mukaansa kaikki kriittiset ennusteet aktiivimallista ovat toteutuneet ja se ”rankaisi massamittaisesti työttömiä”.

Sen jälkeen seurasi yllätys. Vielä syyskuun loppupuolella kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo oli vannonut tukeaan aktiivimallin leikkurille.

Lue lisää: Kokoomus säilyttäisi aktiivimallin leikkurin – Orpo: ”Se nimenomaan kannustaa”

Kokoomuksen kansanedustaja Terhi Koulumiehellä oli salissa kuitenkin uusi viesti.

– Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta otti jo kantaa aktiivimalliin. Me kokoomuslaiset valiokunnan jäsenet emme vastustaneet aktiivimallin leikkurin poistoa, Koulumies kertoi.

Koulumiehen mukaan kokoomuksen eduskuntaryhmä ottaa aktiivimalliin kantaa lähiaikoina, kun kokoomus julkistaa ehdotuksensa vaihtoehtobudjetiksi.

– Henkilökohtaisesti olen tosi iloinen kun leikkuri poistuu, en ole koskaan kannattanut sitä. Leikkuri on purrut pahasti varsinkin ikääntyviin työttömiin, Koulumies jatkoi.

Tämän jälkeen Koulumies haukkui hallituksen työllisyystoimet ja vaati aktiivimallin korvaavia esityksiä. Työllisyyden kuntakokeilutkin ovat Koulumiehen mielestä epäonnistuneita.

– Ikävä kyllä työ- ja elinkeinoministeriö näyttää sössineen kokeilun käynnistämisen, Koulumies sanoi.

Koulumiehen mukaan kuntien on mahdoton ottaa osallistumiseen kantaa, koska ministeriö ei ole määritellyt kokeilun yksityiskohtia riittävän tarkasti. Kunnilla ei ole Koulumiehen mukaan edes varmuutta saavatko riittävät resurssit.

– Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto totesi eilen illalla juuri, että saatavilla olevan tiedon pohjalta se ei voi ottaa sitovaa kantaa, lähteekö se mukaan hallituksen kokeiluun vai ei, Koulumies sanoi ja totesi Helsingin joutuvan antamaan ehdollisen vastauksen.

Kun Koulumies kysyi, käykö muissakin kaupungeissa näin, hallituksen kansanedustajat huusivat salissa vastaukseksi: ei.

”Te olette vastustanut koko kevään ja syksyn tämän poistamista.”

Vasemmistoliiton kansanedustaja Mai Kivelä totesi omassa puheenvuorossaan, että on käsittämätöntä, että edelleen on ihmisiä esimerkiksi Elinkeinoelämän keskusliitossa ja kokoomuksessa, jotka liputtavat aktiivimallin jatkon puolesta.

– Ei liputa, ainakaan kokoomus. Ei anneta väärää todistusta lähimmäisestä, koomuksen kansanedustajan Timo Heinosen välihuuto kuului.

– Edustaja (Juhana) Vartiainenko (kok.) on muuttanut mieltään? Vai onko niin, että Vartiainen ei ole enää kokoomuksessa? Paavo Arhinmäki (vas.) heitti Heinoselle.

Arhinmäen mukaan aktiivimalli oli epäoikeudenmukainen ja epätasa-arvoinen.

– Te olette vastustanut koko kevään ja syksyn tämän poistamista ja nyt te teette yhtäkkiä täällä täyskäännöksen. Kehuttekin tätä asiaa. Teidän työllisyysasioiden pääideologi edustaja Vartiainen on raivokkaasti viikosta toiseen puolustanut aktiivimallia. Mutta tulihan sieltä se teidän uusi mallinne. Se on työttömyysturvan korottamisen vastustaminen. Te haluatte leikata työttömyysturvaa edelleen muka työllistämisen nimissä, Arhinmäki sanoi.

– Tämä hallitus on toistaiseksi ansioitunut lähinnä työllisyyttä vähentävillä uudistuksilla. Esimerkiksi kotitalousvähennyksen leikkaaminen ja työttömyysturvan korottaminen. Nyt esillä on aktiivimalli, joka kiistattomasti lisäsi palvelujen käyttämistä ja lisäsi työllisyyttä, joskaan työllisyyden määrän nousua ei ole asiantuntijatyöryhmä pystynyt numeroilla arvioimaan, Ben Zyskowicz kokoomuksesta sanoi viitaten hiljattain tehtyyn selvitykseen aktiivimallin työllisyysvaikutuksista.

Zyskowiczinkin puheenvuoro kuitenkin todisti kokoomuksen takin kääntyneen.

– Rouva puhemies, emme me jää kaipaamaan aktiivimallia. Sen sijaan me jäämme kaipaamaan Rinteen hallituksen työllisyystoimia. Niitä odotellessa, Zyskowicz sanoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE