Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

AKT päätti vastatoimista: “Lakiesitys voi johtaa mielivaltaisiin pärstäkertoimen perusteella tehtyihin irtisanomisiin”

AKT:n hallitus tuomitsee alle 20 työntekijää työllistävien yritysten palveluksessa työskentelevien työntekijöiden irtisanomissuojan heikennykseen tähtäävän lakiehdotuksen.

Demokraatti

Demokraatti

AKT:n mukaan Sipilän hallituksen ajamaa heikennystä ei voi hyväksyä “missään muodossa”.

Samalla AKT:n hallitus päätti myös lakiesitystä vastustavista järjestöllisistä toimista. Vastatoimien ajankohta ja luonne kerrotaan myöhemmin.

AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen painottaa vastatoimien kohdistuvan hallituksen lakiesitykseen.

“Toteutuessaan lakiesitys voi johtaa mielivaltaisiin pärstäkertoimen perusteella tehtyihin irtisanomisiin. Lisäksi se koskettaisi eniten nuoria työntekijöitä. Tätä me emme voi hyväksyä”, sanoo Piirainen liiton tiedotteessa.

AKT:n hallitus piti kokouksen eilen torstaina.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE