Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Aktiivimallin leikkaus perutaan ensi vaalikaudella”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tekee selväksi, että hyvinvointivaltion keskeinen ominaisuus on ollut luottamus ihmisten välillä, sekä ihmisten luottamus yhteiskuntaan.

Rane Aunimo

Demokraatti

– Tämän vaalikauden aikana ihmisten luottamusta on koeteltu urakalla. Koulutuslupauksen pettäminen ja jättileikkaukset koulutukseen ovat heikentäneet nuorten luottamusta tulevaisuuteen. Perhevapaita ei uudistettu, sillä oikeistopuolueiden mielestä tasa-arvo ei saanut maksaa. Tällainen päättämättömyys tekee hallaa naisten ja miesten luottamukselle siitä, että perheen voi halutessaan perustaa ilman, että se vaikeuttaa työuraa.

Rinne sanoi sunnuntaina puoluevaltuussa, että EsperiCaren ja Attendon törkeydet vanhustenhoidossa ovat saaneet monet ikäihmiset jopa pelkäämään vanhenemista.

– Sama tunne on tuttu myös monelle nuoremmalle ihmiselle, jotka ovat huolissaan omien vanhempiensa ja isovanhempiensa puolesta. Kyse on ihmisistä, jotka ovat rakentaneet Suomesta maailman parhaan maan. He ovat huolehtineet siitä, että meillä on asiat hyvin. Heillä on oikeus voida luottaa siihen, että vanhuuden päivillä myös heistä huolehditaan. Lähetän viestin kaikille muille puolueille ja toivon, että tähän tartutaan: meillä ole inhimillisesti ottaen varaa siihen, että vanhukset ovat heitteille. Siihen pitää löytää rahaa ja ne rahat löydetään.

Lue lisää: Antti Rinne: ”EK, tehkää isänmaallinen teko ja palauttakaa kansakunnan työkalupakkiin keskitetty sopiminen”

Rinteen mukaan työntekijöillä, suomalaisilla palkansaajilla on oikeus voida luottaa siihen, että palkalla tulee toimeen.

– Siihen, että suomalaisessa yhteiskunnassa asiat hoidetaan sopimalla – ei sanelemalla ja pakottamalla. Työnsä menettäneillä on oikeus luottaa siihen, että heitä autetaan löytämään uutta työtä. Heillä on oikeus elää ilman pelkoa siitä, että jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa heidän toimeentulostaan leikataan lisää. Tällä vaalikaudella oikeistopuolueet leikkasivat työnsä menettäneiden ihmisten toimeentuloa viidellä prosentilla. Ei se ole suomalaisen hyvinvointivaltion mukaista. Siksi aktiivimallin leikkaus perutaan ensi vaalikaudella.

Lisää aiheesta

Rinne paaluttaa, että Sipilän oikeistohallituksen politiikka hajotti luottamusta.

– Nyt se luottamus pitää palauttaa.  Se vaatii oikeanlaista politiikkaa. Reilua politiikkaa. Nyt ei tarvita julistuksia siitä, että puolueet luottavat Suomeen. Ei. Puolueiden pitää muistaa, että länsimaisessa demokratiassa kansa antaa luottamuksen puolueille – ei koskaan toisinpäin. Toistan. Nyt tarvitaan politiikkaa, joka palauttaa suomalaisten luottamuksen politiikkaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE