Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Antti Rinne: “EK, tehkää isänmaallinen teko ja palauttakaa kansakunnan työkalupakkiin keskitetty sopiminen”

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että SDP:n työelämäuudistusten keskiössä ovat muun muassa osaamisen kehittäminen, työntekijöiden suojelun parantaminen sekä sopimisen ja yhteistyön palauttaminen.

Rane Aunimo

Demokraatti

Rinne muistutti sunnuntaina SDP:n puolueväen edessä Helsingissä, että Ruotsissa käynnistettiin edellisen hallituksen aikana 82 uudistusta, joilla edistetään tekoälyn käyttöönottoa työelämässä ja työpaikoilla. Työelämän uudistaminen vaatii myös Suomelta samanlaista rohkeutta, vuoropuhelua ja luottamusta.

– Nyt on palattava sopimisen ja yhteistyön tielle. Muuttuvassa työelämässä myös palkansaajilla on uusia tarpeita ja työelämän lainsäädäntöä tulee kehittää jatkossa ihmiset edellä. Vetoankin EK:n johtoon, tehkää isänmaallinen teko ja palauttakaa kansakunnan työkalupakkiin keskitetty sopiminen. Tulevista talouden ilmakuopista ja teknologiamurroksen haasteesta selviämme parhaiten kolmikantaisella yhteistyöllä.

Työuupumuksesta on tullut kansantauti ja liian moni lukee työnantajansa sähköposteja ja pikaviestejä yömyöhään.

Rinne kertoi sunnuntaisessa puoluevaltuuston puheessaan puolueensa työelämän kehittämistavoitteista ensi hallituskaudelle. Rinne listasi työelämän polttavimpia uudistustarpeita, joita ovat osaamistason nostaminen, työelämän tasa-arvon parantaminen, ihmisten työhyvinvointiin ja jaksamiseen liittyvät kysymykset sekä kilpailukieltosopimuksen käyttö.

– Teknologiamurros edellyttää suomalaisten osaamistason nostamista, jotta voimme pärjätä kilpailijamaidemme kanssa tuottavuudessa ja innovaatioissa. SDP haluaa vahvistaa palkansaajien oikeutta koulutukseen läpi työuran ja siksi puolueen tavoitteena luoda henkilökohtainen osaamistili koko aikuisväestölle. Sen turvin palkansaajat voivat kehittää osaamistaan. SDP peräänkuuluttaa myös työnantajien velvollisuutta osallistua omien työntekijöidensä osaamisen ylläpitoon ja parantamiseen.

Rinne alleviivasi myös sitä, että naisten asemaa on parannettava työelämässä. Jo ensi vaalikaudella tarvitaan perhevapaauudistus, joka parantaa nuorten naisten työllisyyttä ja vahvistaa toimeentuloon liittyvää tasa-arvoa työikäisenä ja eläkkeellä oltaessa.

– Työelämän tasa-arvokysymyksissä olemme kulkeneet hitaasti oikeaan suuntaan, mutta paljon on vielä tekemättä. Naisen euro on täysin vailla perustetta vain 84 % miehen eurosta. Vain siitä syystä, että sukupuoli on eri. Se on väärin, Rinne sanoo.

Rinne sanoo, että SDP:n toissa eduskuntakaudella käynnistämä Työelämä 2020-hanke on ollut onnistunut ja tuloksekas.

– Hanke ansaitsee ehdottomasti jatkoa ja siinä tulisi erityisesti keskittyä työhyvinvointiin ja ihmisten jaksamiseen työelämässä. Työuupumuksesta on tullut kansantauti ja liian moni lukee työnantajansa sähköposteja ja pikaviestejä yömyöhään. Meidän tulee varmistaa jokaiselle riittävä palautumisaika. Vapaa-ajalle sekä yhdessäololle läheisten kanssa pitää jäädä jokaisella riittävästi aikaa.

Esitän, että työnantajien pitää maksaa täysi palkka työntekijälle, joka joutuu olemaan työttömänä työntekijän ja työnantajan välisen kilpailukieltosopimuksen takia.

Rinne otti esille myös kilpailukieltosopimukset, joiden käyttö on lisääntynyt ylempien toimihenkilöiden ja toimihenkilöiden kohdalla.

– Sopimuksia käytetään turhaan ja välillä jopa väärin perustein. Esitän, että työnantajien pitää maksaa täysi palkka työntekijälle, joka joutuu olemaan työttömänä työntekijän ja työnantajan välisen kilpailukieltosopimuksen takia. Näin työnantajat joutuisivat tarkemmin miettimään, missä tilanteessa he käyttävät kilpailukieltosopimusta.

SDP haluaa Rinteen mukaan varmistaa sen, että yleissitovat työehtosopimukset takaavat kaikille palkansaajille myös tulevaisuudessa työelämän vähimmäisturvan.

– Reilun ja oikeudenmukaisen työelämän kannalta aivan keskeistä on, että jokaisella palkansaajalla kaikilla aloilla on taattu vähimmäistaso työehdoissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE