Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

11.4.2026 06:00 ・ Päivitetty: 11.4.2026 06:00

Alkoholin rajat ylittävässä etämyynnissä vero-ongelmia – Tulli ehdottanut rekisteröintivelvollisuutta

MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA
Alkoholin etämyyntiä netissä 10. huhtikuuta.

Rajat ylittävään alkoholin etämyyntiin liittyy verotuksellisia ongelmia, joihin ei tiettävästi ole löytynyt vielä ratkaisua.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

- Etämyynnin tehokkaaseen verovalvontaan liittyy useita haasteita, kertoo tulliylitarkastaja Anna Kallio Tullista STT:lle.

Tällä hetkellä vain hyvin pienestä osasta ulkomailta tilatuista alkoholijuomista maksetaan sääntöjen mukaiset verot.

Eduskunnassa on käsittelyssä hallituksen esitys, jolla pyritään selkeyttämään etämyyntikäytäntöä. Toisista EU-maista on voinut ostaa alkoholia etämyynnin kautta jo nyt, mutta jatkossa siihen olisi yksiselitteisesti oikeus.

Etämyynnillä tarkoitetaan valmisteveron alaisten alkoholijuomien myyntiä yksityishenkilöille, kun myyjä tai joku muu myyjän puolesta kuljettaa tavaran yksityishenkilölle toisesta EU-maasta Suomeen.

Myyjän pitää tehdä tilauksesta ennakkoilmoitus ja maksaa vakuus Verohallinnolle ennen kuin tilaus lähetetään Suomeen. Vakuus vastaa käytännössä valmisteveron määrää. Jos näin ei ole tehty, ostaja vastaa yhdessä myyjän kanssa veroista.

- Etämyyjät eivät juuri koskaan huolehdi asianmukaisesti verovelvoitteistaan Suomeen, Kallio sanoo.

Toissa vuonna säädettiin ostajan yhteisvastuullisuudesta verojen maksamisessa, mutta hallituksen esityksen mukaan ei ole vielä viitteitä siitä, että tämä olisi olennaisesti parantanut verojen maksamista.

MIETINTÖÄ hallituksen esityksestä valmisteleva sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt vastuuministeriöltä selvitystä verokysymyksiin.

- Sosiaali- ja terveysministeriöltä pyydetty vastine liittyy siihen, miten varmistetaan, että valmisteverot tulevat maksetuksi Suomeen, kun alkoholia tuodaan rajan yli, sanoi valiokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.) STT:lle eduskunnassa.

Valiokunta kuulee ministeriön ehdotukset näillä näkymin ensi viikolla.

Verohallinnon mukaan netin kautta ulkomailta tilatuista juomista jäi esimerkiksi toissa vuonna saamatta alkoholiveroa noin 40 miljoonaa euroa. Vuonna 2023 vastaava summa oli 25 miljoonaa euroa. Etämyynnin kautta Suomeen tuodusta alkoholista noin 99 prosenttia jäi verottamatta vuonna 2024 ja yli 98 prosenttia vuonna 2023.

Alkoholijuomista pitäisi maksaa myös juomapakkausveroa. Säännönvastaisesti maahantuoduista alkoholijuomista jäi saamatta toissa vuonna useita miljoonia euroja.

ETÄMYYNTIÄ valvovat Verohallinto ja Tulli. Jos tilauksesta ei ole tehty ennakkoilmoitusta ja maksettu vakuutta, Tulli toimittaa toisista EU-jäsenmaista tilatuista alkoholilähetyksistä tiedot Verohallinnolle. Sen jälkeen Verohallinto huolehtii jatkotoimista.

- Tuotteet voidaan myös ottaa haltuun niin sanotusti veronpantiksi, mutta tämä sitoo resursseja ja vaatii paljon varastointitilaa, Kallio sanoo.

Kallion mukaan verovalvontaa voitaisiin vahvistaa esimerkiksi lainsäädäntöä kehittämällä.

- Tulli on ehdottanut etämyyjille säädettävää rekisteröintivelvollisuutta. Rekisteröinnin avulla valvontaviranomaisilla olisi tieto Suomeen etämyyntiä harjoittavista yrityksistä.

Tulli on ehdottanut myös, että kuljetusyritykset määrättäisiin varmistamaan, että lähetyksessä on tunniste, joka osoittaa säännösten noudattamisen.

Lainsäädäntömuutosten lisäksi tarvitaan riittävät resurssit kattavan ja tehokkaan verovalvonnan toteuttamiseksi. Tämä edellyttää Kallion mukaan lisähenkilöstöä Tullille ja Verohallinnolle ja investointeja Tullin varastointiin.

Saila Kiuttu/STT

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU