Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Uutiset

Aluevaltuustoryhmän demareilta aloite: Varhan on pidettävä kiinni sosiaalityöntekijöiden nykyisistä kelpoisuusvaatimuksista

Jani Laukkanen

SDP:n Varsinais-Suomen aluevaltuustoryhmä on jättänyt aloitteen sosiaalityöntekijöiden pätevyysvaatimusten pitämisestä nykyisellään.

Demokraatti

Demokraatti

Petteri Orpon (kok.) hallitus on päättänyt lakimuutoksesta, joka madaltaa sosiaalityöntekijöiden kelpoisuusvaatimuksia. Hallitus laskee tämän tuovan noin kahden miljoonan säästöt. Lisäksi lain tavoitteena on parantaa sosiaalityöntekijöiden sijaisten saatavuutta.

SDP:n aluevaltuustoryhmä katsoo, että kelpoisuusvaatimusten madaltaminen voi heikentää asiakasturvallisuutta ja asiakkaiden oikeusturvaa. Myös asiantuntijat ovat varoittaneet samasta asiasta – erityisen vaikeaan tilanteeseen tämä johtaisi lastensuojelussa.

Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja, aluevaltuutettu Saku Nikkanen (sd.) (kuvassa) muistutti, että päätöksenteko sosiaalityössä vaatii erityistä osaamista ja ammattitaitoa.

– Kelpoisuusvaatimusten löyhentäminen voi johtaa tilanteisiin, joissa tehtäviä hoitavat henkilöt ilman riittävää koulutusta ja osaamista, ja se vaarantaa asiakkaiden oikeusturvan ja heikentää palveluiden laatua, hän toteaa tiedotteessa.

SDP ESITTÄÄ, että Varsinais-Suomen hyvinvointialue Varha satsaa edelleen riittävän ja pätevän henkilöstön saatavuuteen, sekä pyrkii pidättäytymään muiden kuin sosiaalityön opiskelijoiden käyttämisestä tilapäisinä sosiaalityöntekijöiden sijaisina.

Aluehallituksen toisen varapuheenjohtajan Niina Alhon (sd.) mukaan henkilöstötilanne on parantunut tänä vuonna ja tätä kehitystä kannattaa vahvistaa.

– Varhalla olisi nyt oiva tilaisuus osoittaa, että se on työnantajana arvojensa mukaisesti ammattilaisten arvostama. Varhan kannattaa panostaa sosiaalityöntekijöiden osaamiseen ja tukeaa vaativaa sosiaalityötä hyödyntämällä muiden sosiaalityön ammattilaisten työpanosta ja parityöskentelyä.

Aloitteessa esitetään lisäksi, että Varha jatkaa aktiivisia toimia osaavan ja pysyvän henkilöstön houkuttelemiseksi ja sitouttamiseksi sekä kehittää tehtäväjakoa edelleen siten, että sosiaalityöntekijän työparina on toinen sosiaalityön ammattilainen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE