Palkittu politiikan aikakauslehti.
Katso hinnat!

Politiikka

13.8.2026 09:55 ・ Päivitetty: 13.8.2026 09:55

Älylasien käyttö aiheuttaa päänvaivaa kouluissa – kansanedustajalta lakialoite ongelmiin puuttumiseksi

HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA
Älylasit saattavat sisältää myös sisäänrakennetun näytön. Kuvassa Metan älylasit.

Vihreiden kansanedustajan Fatim Diarran mukaan koulut tarvitsevat selkeät keinot puuttua älylasien käyttöön. Hän aikoo jättää aiheesta lakialoitteen, kun eduskunnan istuntokausi alkaa syyskuun alussa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Diarra sanoi tiedotteessaan torstaina, että tällä hetkellä lainsäädäntö ei tunnista älylasien lisääntyvästä käytöstä aiheutuvia ongelmia. Lainsäädäntö ei hänestä myöskään tee mahdolliseksi puuttua ongelmiin kouluissa.

- Ensimmäisestä älylaseihin liittyvästä vilppiepäilystä on jo uutisoitu, eikä se jää varmasti viimeiseksi. Älylasien avulla kiusaus esimerkiksi lunttaamiseen voi muodostua osalle lapsista ja nuorista liian suureksi, hän kirjoittaa.

Salakuvaaminen voi puolestaan uhata lasten ja nuorten yksityisyyttä ja tehdä mahdolliseksi uudenlaisen kiusaamisen, Diarra katsoo.

Älylasit ovat Diarran mukaan jo nyt hinnan ja saatavuuden kannalta monien lasten ja nuorten tavoitettavissa. Optikkoliikkeissä ne maksavat useita satoja euroa, mutta esimerkiksi kiinalaisesta verkkokauppa Temusta niitä voi saada halvemmalla.

ÄLYLASEILLA tarkoitetaan tekoälyavusteisia silmälaseja, joilla voi esimerkiksi ottaa kuvia tai videoita. Lasit saattavat sisältää myös sisäänrakennetun näytön.

Helsingin Sanomat on uutisoinut, että helsinkiläisessä Meilahden yläkoulussa epäiltiin viime keväänä, että oppilas olisi huijannut kokeessa älylasien avulla.

Viime vuonna tuli voimaan lakimuutos, joka kielsi oppilailta mobiililaitteiden käytön oppituntien aikana. Kännyköitä, älykelloja ja tabletteja saa käyttää vain opettajan luvalla tai terveydellisistä syistä.

- Laki ei kuitenkaan tunnista esimerkiksi älylasien tai muiden vastaavien älylaitteiden käyttöä, Diarra kirjoittaa aloiteluonnoksessaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU